Mettumaarin jälkeen

Mettumaari on ohi. Sade ropisee mökin peltikattoon tasaisesti ja koirat makoilevat sohvalla ja lattialle kyhätyssä koiranpetissä. Ainoa oikea, kaupan hyllystä ostettu koiranpeti lojuu tyhjänä sohvan edessä. Se ei kelpaa torkkupaikaksi kenellekään.

Kaija on vallannut parhaan petipaikan unilleen. Kukaan muu ei uskalla asettautua Kaijan lähelle, sillä päiväunistaan tarkka madmoiselle syöksee tulta ja tulikiveä, mikäli joku uskaltaa häiritä sen oloa. Kaija komentaa aina äänellään, koskaan se ei tartu koirakaveriinsa hampallaan. Poikkeuksen tähän sääntöön tekivät ainoastaan Kaijan omat pennut, joita piti joskus komentaa nipistämällä niitä niskasta.

Käpy pyrkii syliin rapsuteltavaksi. Eläväinen ja touhottava pentu rauhoittuu kainaloon muutamassa sekunnissa, vaikka se sätkyttää syliin otettaessa niin, ettei tiedä kuinka päin sitä pitäisi pitää. Kävyn sisällä asuu loppujen lopuksi kuitenkin mukavuuden haluinen sylikoira, vaikka sitä ei ensisilmäyksellä uskoisikaan.

Tänään palaamme jälleen kaupunkiin sillä huomenna alkaa Hyvin käyttäytyvä koira-kurssi, johon olemme ilmoittautuneet.

Kaijaa ramasee.