Kaikenlaista mennyttä ja tulevaa

Syksy on alkanut vauhdilla ja kaikenlaista on tullut tehtyä. Mielenkiintoisin juttu oli osallistuminen Eläinten luontaislääkintä-kurssille. Kurssilla käsiteltiin homeopaattisia tuotteita, kasvislääkintää ja kukkatippaterapiaa. Aihe oli todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti aion tehdä koiria varten yskäntippoja ja desifiointitippoja pikku haavoja ja nirhamia varten.

Seuraavat näyttelytkin jo lähestyvät. Kävyn kanssa on tarkoitus käydä näyttäytymässä Äänekosken ryhmänäyttelyssä. Pertta on ilmoitettu paikallisen koirakoulun Nuorten koirien kurssille ja Anki puolestaan kokeilemaan Rally-Tokoa. Tarkoituksena on myös käydä piipahtamassa näyttelyharjoituksissa. Ninan käytösongelmia olen pohtinut Käytöshäiriöiden anatomia-kurssilla ja siellä olenkin oppinut todella paljon erilaisia näkökulmia käytöshäiriöiden syntymiseen. Tulossa on myös griffoneiden terveyspäivät, joita niitäkin odotan suurella mielenkiinnolla.

Alla sekalaista kuvasatoa loppukesän koiralenkeiltä ja muualtakin.

Inka parka sairastaa

Kun koira sairastuu, huoli valtaa mielen.

Inkalla on anaalirauhastulehdus. Toinen puoli pyllyä on ihan paisuksissa ja mieli apea. Ruoka maistuu, mutta pissalla ja kakalla sen ei tee mieli käydä. Inka makoilee petillään ja näyttää apealta. Mutta miten koira yleensä ilmaisee kipua? Tutkin asiaa juuri hieman lähdeteoksista:

Yleensä ns. akuutin kivun tunnistaminen on melko helppoa. Koiran käytös muuttuu. Se saattaa ruveta varomaan liikkumista tai välttää ihmisen kosketusta, ontuu, nuoleskelee tassujaan tai kipupaikkaa, on levoton tai vinkuu. Mutta koira voi myös peitellä kipukohtaa piilottelemalla kipeää paikkaansa, vetäytyy syrjään, muttuu passiiviseksi ja alakuloiseksi ja/tai läähättää. Eläin voi myös menettää ruokahalunsa tai se voi yllättäen lisääntyä. Koira voi myös muuttua agressiiviseksi. Fysiologisia muutoksia ovat verenpaineen nousu, pulssin kiihtyminen, hengityksen tiheneminen ja pinnallistuminen, pupillit suurenevat ja verisuonet supistuvat. Kroonista kipua on vaikeampi havaita, ja se ei parane itsekseen.

Inkalta tunnistin anaalirauhatulehduksen vasta, kun se pyöri kakalla pitkän aikaa. Normaali toimitusta ei tapahtunut, vaan se yritti yhä uudestaan ja uudestaan ja katseli minua surkean näköisenä. Pikaisen tutkimisen jälkeen ongelman syy selvisi. Selvä anaalirauhastulehdus. Aiempia oireita en osannut tunnistaa, ei ollut pyllyn vetämistä maahan tai mitään, josta olisin asiaa voinut ennakoida. Tulehdustila eteni nopeasti ja Inka muuttui passiiviseksi. Se makasi paljon mahallaan, mitä se ei yleensä tee ja piti hieman päätään koholla. Yöllä Inka läähätteli ja vaihtoi usein makuupaikkaa. Yön aikana anaalirauhanen oli jo fistelöitynyt. Aamulla alkoi eläinlääkärin metsästys. Viikonloppuna tapahtuvat sairastumiset ovat kyllä kaikista kurjimpia. Tutut pieneläinklinikat ja eläinlääkäriasemat ovat kiinni ja apua pitää hakea kaupungin päivystävältä eläinlääkäristä. Kaupungin eläinlääkäreitä on puolestaan hankala saada puhelimella kiinni, sillä heillä on usein hoitotoimenpide kesken jonkin tuotantoeläimen luona. Päivystävä puhelin kääntyy puhelinvastaajaan, jonne voi sanella ongelmansa. En jättänyt tällä kertaa viestiä puhelimeen, mutta ihana naiseläinlääkäri soitti takaisin ja kysyi, mikä meillä on hätänä. Kerroin tilanteen ja sain puhelinreseptin paikalliseen apteekkiin. Nyt Inka on lääkitty antibiooteilla ja se on saanut myös kipulääkkeen ja kakkaamista helpottavaa Levolacia. Kipulääke on selvästi auttanut ja nyt Inka nukkuu rauhallisesti kyljellään ja katselee välillä kiinnostuneena muiden koirien touhuja. Kovasti odottelen, että kaupunkiin saadaan 24/7 eläinlääkäriasema myös pieneläimille. Rakentamisen pitäisi alkaa ensi vuonna.