Inkan epävirallinen punnitus

Inka on nyt ollut laidutuskuurilla kaikkiaan 7 viikkoa. Kolme ensimmäistä viikkoa meni laihdutusta harjoitellessa. Paino ei ollut pudonnut juuri lainkaan. Alkupunnistus Mai-Vetin puntarissa oli 6,7 kg ja kolmen viikon jälkeen lukema oli sama. Ruokaa vaihdettiin RC Obesity nappulasta Satiety-nappulaan ja annoskoko 80 grammasta 70 grammaan. Nyt homma toimii.  Mielestäni ehkä liiankin tehokkaasti. Eläinklinikan puntari näytti 6,25 kg eli pudotusta kolmen viikon aikana 450 g. Puntareissa saattaa olla hieman heittoa. Tänään kävin Mustissa ja Mirrissä ja otin Inkan mukaan. Laitoin tyttösen sielläkin vaa'alle. Puntari näytti 6,3 kg. Eli suunnilleen samaa lukua kuin Eläinklinikalla. Kunpa jossain välissä ennättäisin viedä Inkan viralliseen punnitukseen Mai-Vettiin. Uskon, että lukemat ovat kuitenkin reippaasi miinuksella. Annoskoko on määrällisesti sopiva. Ruokakuppi tuntuu jopa täydemältä kuin aikaisemmin, mutta ehkä voimme lisätä satunnaisesti kevyttä lihaa kyytipojaksi. Siitä Inka pitäisi.

Inka ihana.

Pellonpeljätes

Anki seisoi keskellä mummolan pihamaata ja haukkua säkätti pellolle päin. Ihmettelin pitkän tovin, että mitä se Anki siellä pellolla oikein näkee, kunnes ymmärsin mikä haukun kohteena oli: pellon reunassa seistä jököttää varsin omalaatuinen pellonpeljätes. Pellonpeljäteksen tarkoituksena on pelottaa rastaita pois pienestä mansikkamaasta. En tiedä onko taideteos toiminut toivotulla tavalla, mutta Anki piti sitä ainakin erittäin pelottavana.  Anki on aivan oikeassa: kamottava, lepattava kuminaamainen hirvitys. Ei olisi kiva kohdata moista kuvatusta yksin syysillan hämärissä, vai mitä?

Kävelin pelottimen viereen ja Anki tuli reippaasti perässä, nuuhkaisi otuksen keppijalkaa ja nousi sitä vasten seisomaan. Nappasin Ankin syliin ja annoin sen vielä haistella kumista naamaria. No niin, homma hoidettu pois päiväjärjestyksestä, tuumi Anki, eikä sen jälkeen vilkaissutkaan pellolle päin.

Pellonpeljätes

Kepin noutaja

Ihanan aurinkoinen syyskuun viikonloppu tuli vietettyä mökillä  Anki päätti, että vesi on vielä riittävän uimakelpoista ja nouti ajalehtivaa keppiä pariinkin otteeseen. Muut koirat vain kahlasivat rantavedessä ja  eivät vahingossakaan menneet uimasyvyydelle. Ensi kesäksi on suunnitteilla hankkia kunnon vesilelut koirille. Lelu joka näkyy, kelluu hyvin ja jossa olisi jonkinlainen naru noutamista varten.

Trimmaamisen vaikeus

Edelliseen karva-tarinaani luonnollisena jatkumona on tietenkin trimmaus. Homma joka pitää tehdä, mutta johon tällä emännällä ei oikein ole kunnollisia eväitä. Intoa kuitenkin olisi aika ajoin vaikka muille jakaisi.  Näyttelyalueella näkee niin kauniisti trimmattuja griffoneita, että meidän neidit näyttävät aivan metsäpeikoilta  niiden kaunistuksien ja komistuksien rinnalla. Eihän se trimmi tietenkään kaikkea näyttelykehässäkään  ratkaise, mutta nätisti trimmattu koira on tuomarinkin silmälle ilo.

Trimmauksen apuvälineitä on kokeiltu jos jonkinmoista. On käytetty liitujauhoa, erilaisia nyppimiskumeja, "tylsää" trimmausveitseä, hohkakiveä. Välillä on kokeiltu trimmata "luomuna" ilman mitään lisähärpäkkeitä. Coat Kingillä on kokeiltu saada vahvaa kaulusturkkia näyttelykuntoon ja viimeisin oston on "metal stone". Furminaattoria en ole vielä kokeillut, mutta silläkin saisi varmaan turkin väriä hieman puhdistettua. Niin, ja onhan sitä koneellakin tullut päristeltyä pyllykarvat lyhyeksi ja saksittua häntä, parta ja korvanlehtien kaaret muotoonsa.

Nettiä on selailtu välillä innokkaasti, jos sieltä löytyisi uusia nyppimistä helpottavia välineitä. Eiväthän ne välineet toki sitä työtä tee vaan se trimmaaja. Trimmaajalla pitää olla systmaattinen työtapa ja ehkä karvan verran enemmän luonnetta kuin trimmattavalla koiralla. Meillä trimmaajan luonne loppuu yleensä silloin, kun ruvetaan nyppimään pään seutua ja silmien yläpuolta ja korvien seutua. Ja näkeehän sen sitten koiristakin, että aina jäävät korvakarvat hapsottamaan ja silmien yläpuolella on kunnon kulmakarvat niinkuin snautserilla ikään. Ehkä jonain päivänä meidän tytöillä ei ole niin sankkoja kulmakarvoja kuin tänä päivänä.... :D

Pertta ja korvakarvat

Karvoja, karvoja

Kuka kumma antoi minun ymmärtää, että karkeakarvaisen koiran turkista ei irtoa paljoakaan karvoja; turkki pitää vain trimmata pari kertaa vuodessa ja välillä hieman kammata, ja se on siinä. Karvoja ei väliaikoina irtoile juurikaan. Jaa-a. Voisihan se niinkin olla, mutta jos kampaaminen jää vähemmälle, ja laumassa on kuusi koiraa, niin kyllä niitä karvoja löytyy joka paikasta. Viikkosiivous paljastaa aina totuuden. Karvamyttyjä on kerääntynyt tukkuloiksi sohvan alle ja nurkkiin. Välillä sohvan alla on oikea monsterikarvatollo, joka humahtaa tsup-tsup-ääntä pitäen imurin syöveriin. Ja parin imurointikerran jälkeen imuri alkaa haista koiralle. Silloin tekisi mieli vaihtaa pölypussi uuteen, vaikka pussissa olisi vielä tilaa useammallekin imurointikerralle. Onnittelut vain niille, joilla on keskuspölynimuri. Hajuhaitta on silloin jossain talon rakenteiden sopukoissa eikä leijaille ympäri huushollia niinkuin meillä.

Nyt aloitan sodan karvatolloja vastaan. Lupaan kammata jokaisen lauman jäsenen vähintään joka toinen päivä ja nypin kaikki koirasta irtoavat "vanhat" karvat parin viikon välein. Katsotaan kuinka suunnitelma onnistuu ja vaikuttaako se irtokarvojen määrään lattialla, sohvilla, vaatteissa, jne jne.

Ankin hyvälaatuinen, karkea turkki ei ole nähnyt kampaa useampaanpäivään, mutta silti se pysyy täysin takuttomana.

Saunailta

Meidän griffonit saunovat. Lyhytkuonoiselle koiralle kovin kuumat olosuhteet eivät ole suositeltavia, mutta tämän talon griffonit eivät sitä asiaa ole ilmeiseti koskaan kuulleet tai ymmärtäneet.

Kun saunan lämmitys alkaa, säntäävät koirat perässä saunaan ja kipuavat lauteille katsomaan, kuinka tuohi käpristyy palaessaan ja sytyttää saunan pesässä olevat puut. Aina kun pesään lisätään puita, pitää koko konkkaronkan tulla seuraamaan kyseistä tapahtumaa. Ja joka kerta koirat kiipeävät lauteille asti. Käpy istuu ylimmällä orrella ja ottaa joskus alustakseen saunan lauteille unohtuneen saunatyynyn. Nina, Anki, Kaija ja Pertta jäävät istumaan toiseksi ylimälle lauteelle, siihen jossa ihmiset pitävät jalkojaan. Inka pelkää korkeita paikkoja, joten se tyytyy istumaan porrasaskelmalla.

Saunassa ravataan illan mittaan 5-6 kertaa lisäämässä puita pesään. Kun saunan lämötila alkaa lähestyä 70 astetta, siirtyvät ihmisetkin  lauteiden puolelle. Koirille varattu vesikuppi on täytetty valmiiksi kylmällä vedellä. Koirat häädetään aivan ylimmältä lauteelta hieman alemmaksi. Löylyn heitto alkaa. Koirat seuraavat kuinka vesi sihahtaa kiuakiville. Sauna tarjoaa pehmeät ja kosteat löylyt. Koirat makoilevat sopuisasti kyljellään lauteilla. Hetken kuluttua alkaa kuulua läähätystä, joku koirista nousee seisomaan ja tuumailee alas menemistä. Yleensä kyseessä on jompi kumpi nuorimmaisista. Koska lauteilla on ahdasta, joutuu alas menemistä suunnittelemaan tovin jotta reittivalinta on riittävän turvallinen. Yksitellen jengi katoaa lauteilta ja livahtaa oven alitse juomaan ja vilvoittelemaan viileälle laattalattialle. Inka makoilee alaportaalla viimeiseen asti. Vaikka ihmiset menevät välillä vilvoittelemaan makaa Inka lauteilla tyytyväisenä ja kuorsaa vienosti. Myös muut koirat tapaavat ottaa toisen löylykierroksen. Se on ensimmäistä kierrosta lyhyempi. Joskus ihmiset päättävät, että nyt riittää koirien saunomiset. Varma konsti häätää kaikki koirat lauteilta on lisätä löylyveteen löylytuoksua, esimerkiksi tervaa. Koirat mulkaisevat ihmisiä närkästyneenä ja katoavat saunasta takkahuoneen puolelle odottelemaan isäntäväkeä.

Mökillä on hieman suurempi vesikuppi.