Räiskettä ja räminää - koiran pelko

Jos voisin jakaa Vuoden Hyvä Teko-palkinnon, niin ojentaisin sen hurraa-huutojen kera Megamyynti Areenalle Orimattilaan. Kauppias päätti olla myymättä ilotulitteita. Ilotulitteisiin varatut rahat voi lahjoittaa myymälässä SPR:n hyväksi. Ja kaiken lisäksi lemmikkieläimet ovat tervetulleita myymälään. www.megamyyntiareena.fi

Viime vuoden blogitekstissä mainitsinkin jo, että meillä on yksi paukkupelko griffoni, Anki. Tärinä ja läähätys alkaa siinä vaiheessa, kun ensimmäinen paukku kajahtaa taivaalle. Monta kertaa minulle on sanottu, että koiran paukkuarkuus on ihmisen syytä. Miksi? Pelkääviä koiria kuulemma hyysätään ja siksi ne pelkäävät. Jos asia on näin, niin miksi yksi koiristamme pelkää ja viisi muuta koiraa ei? Olenko hyysännyt vain yhtä? Mutta totta toinen puoli - hyysäys voi vahvistaa pelkoa, mutta se ei ole pelkotilan syntymisen syy.

Mielestäni pelko on melko luonnollinen suhtautuminen epämiellyttävään ja kovaan paukutteluun. Luonnonilmiöistä vastaavaa meteliä saa aikaiseksi ukkosen jyrähtely ja salamointi. Villieläimille on hyvin luonnollista varoa ukkosta. Niillä pelko kohdistuu usein myös kaikkin uusiin asioihin. Se on itsesuojeluvaistoa. Lemmikkikoiria on jalostettu aikojen saatossa rohkeammiksi, ja ne sietävät villikoiria paremmin erilaisia ärsykkeitä. Pelkogeeni saattaa kuitenkin olla vahvana myös oman lemmikin perimässä. Silloin mm. koiran kasvuympäristöllä ja kokemuksilla on erityisen suuri merkitys käyttäytymiselle. Varsinkin koiran kasvun herkkyyskautena kohdattu epämiellyttävä tapahtuma tai kipu voi johtaa pelkotilan syntymiseen. Ihminen ei välttämättä osaa edes tulkita, miksi koira alkaa pelätä jotakin asiaa.

Alla listausta asioista, jotka saattavat olla osallisia koiran pelkotilan kehittymiseen:

• Perinnölliset tekijät: alttius pelokkuuteen
• Pentuaika: emän pelokkuus, virikkeetön ympäristö
• Omistajat: pelon vahvistaminen, rankaiseminen
• Elinympäristö: traumaattiset kokemukset, pitkäaikainen stressi

Listan lähde: http://www.koira.fi


Pelko ei ole mukava olotila ja se yleistyy helposti. Pelon yleistyminen tarkoittaa sitä, että esim. ilotulitteita pelkäävä koira voi alkaa pelätä myös muita kovia ääniä, ensin ukkosta, sitten vaikka maton tamppausääntä. Lopuksi pelko voi kohdistua jopa maton tamppaajaan. Pelkäävää koiraa ei tulisi lohdutella. Se tulkitsee lohduttelun ja silittelyn ikäänkuin palkkioksi pelkäämisestä. 

Mutta mitä tehdä pelkäävälle koiralle uudenvuodenattona? Sille voi pyrkiä järjestämään mahdollisimman mukava olotila ja kohdistaa sen huomiota muualle, pois räiskyttelystä: Verhot kiinni, taustamusiikkia soimaan ja mukava rento fiilis koko muulle perheelle. Alla vielä elainlaakariin.fi -sivuston ohjeistusta.

Omistajan muistilista, jos et ehdi totuttaa koiraasi tulitteiden ääniin

1. Valmistele koirallesi rauhallinen tila, jonne sen on hyvä vetäytyä.
2. Älä lohduttele koiraasi, vaan pysy itse rauhallisena.
3. Siirrä koirasi huomio muuhun tekemiseen, jos mahdollista.
4. Älä rankaise koiraasi sen peloista.
5. Älä jätä koiraasi yksin.
6. Kokeile D.A.P. feromonia, se tuo helpotusta monelle koiralle.
7. Jos mahdollista, niin viettäkää vuodenvaihde maalla.

Muistilistan lähde: www.elainlaakariin.fi

Etsijäkoiraliiton sivuilla oli hyvin samankaltainen lista: www.etsijakoiraliitto.fi

Meidän Ankille DAP feromonista ei ollut hyötyä, sen sijaan Avena Sativa-tipat rauhoittivat jonkin verran. Sitten mainitsisin vielä  Thundershirt-liivin. Olen kuullut siitä paljon hyvää ja ehkä käyn ostamassa sellaisen Ankille jo huomenna.

Toukokuusta Tapaniin

Kesä oli kuuma, syksy pimeä ja talvikin on jo hyvässä alussa. Blogiin en ole kirjoitellut sitten viime toukokuun. Kaikkea on tapahtunut, mutta tällä kertaa koiraharrastukset ovat jääneet kovin vähälle. Koko perheemme oli vesivahinkoremontin alta evakossa kotoa lähes viisi kuukautta, heinäkuun alusta lähtien aina marraskuun loppupuolelle asti.  Asustelimme 100 kilometrin päässä olevalla mökillämme ja täytyy myöntää, että 45 neliömetrin mökki on hieman ahdas kolmelle aikuiselle ihmiselle ja kuudelle koiralle. Lisäksi pitkät työmatkat pimenevässä syksyssä eivät olleet kovinkaan mukavia. Kunnollista nettiyhteyttäkään mökillä ei ole, joten blogin ylläpitäminen tyssäsi siihen. Evakkoseikkailu sujui koirien näkökulmasta kuitenkin melko mukavasti, vaikka toisinaan ne joutuivat olemaan keskenään melko pitkiäkin aikoja. Ihmisten osalta syksy olikin sitten yhtä edestakaisin ajelua, ja niukka vapaa-aika kului lähinnä koiria ulkoiluttaen ja kotitöitä tehden. Pitkän syksyn jälkeen kotiin oli todella mukava palata, ja olemmekin ottaneet tovin ihan rauhallisesti. Nyt, kun elämä on taas hieman rauhoittunut, jatkuvat kodin kunnostustyöt varovasti pienellä pintaremontilla.  Koiraharrastukset saavat siis edelleen odotella itseään, mutta tavaksi muodostuneista peltolenkeistä emme ole luopuneet. Tänään olimme Tapaninajelulla ja lenkillä naapurikunnan puolella.

Kesän viimeinen peltokuva lakeuksilta. Kuuma oli.

Ohut lumiharso peittää lakeuksien pellot. Viima puhaltaa kylmänä.

Pellonpientareelle oli muodostunut valmiiksi tallattu polku. Jokin muukin koirakko oli siitä kulkenut.

Inka villamekossaan.

Veden vastustamaton kutsu

Tänään vietettiin rauhallinen helatorstai ilman sen suurempia rehkimisiä. Kävimme tutustumassa paikalliseen köngäkseen eli pieneen koskeen. Käpyä piti pitää tarkasti silmällä, sillä sen taipumuksena on mulahtaa lätäkköön kuin lätäkköön. Vaikka koski oli pienehkö, olisi sen virta voinut kuljettaa pienen koiran mukanaan. Hyvin selvisimme kuitenkin kosken katselusta ilman vahinkoja. Reitti nähtävyydelle ei ollut kovinkaan hyvä, mutta onneksi se oli lyhyt ja koirat ovat tottuneet varomaan askeliaan ja kiertämään perässämme pahimmat paikat.

Paluumatkalla poikkesimme vielä pikaisesti katsastamaan vanhan tuttavuutemme Keimiöniemen kalapirtit. Paikka on todella idyllinen pienine kalastajamajoineen. Siellä voisi viettää aikaa tuntikaupalla. Jälleen kerran saimme oleilla aurinkoisessa niemessä ihan yksinämme ja päästimme koirat vapaasti juoksemaan rannassa. Kuinkas ollakaan, Käpy mulahti hyiseen Jerisjärveen. Ensimmäisestä mulahduksesta sain kuvankin, mutta toinen kerta oli kunnon sukellus. Kuului vain molskahdus ja pian Käpy ui suuren kiven takaa tukka silmillä rantaa kohden. Emme ole päässeet aivan varmuuteen siitä, sattuuko sille vahinkoja vai sukelteleeko se tarkoituksella.

Hiljaiset myllyt

Lapin kevät on parhaassa vauhdissa. Aurinko paistaa ja lämpötila on hieman toistakymmentä astetta. Hyttysistä ei ole vielä vaivaa, vaikka muutama inisijä on jo bongattukin. Tänään kipusimme Olostunturille kuuntelemaan tuulimyllyjen häiritseväksi mainittua ääntä. Pitihän se käydä toteamassa, sillä samanlaisia laitoksia on luvassa myös kotiseudulle. Matka tunturin laelle oli yhtä ylämäkeä. Nousu oli jyrkkää ja sitten vielä jyrkempää. Onneksi tie oli kuitenkin muuten helppokulkuinen.

Ylhäällä koirat riemuitsivat mukavasti viilentävästä lumesta, jota löytyi vielä sieltä täältä. Niitä ei kipuaminen tuntunut väsyttävän juuri lainkaan, sillä ne vilistivät pitkin kallioita ja tutkivat paikkoja. Päästyämme tuulimyllyjen luo totesimme ne hyvin hiljaisiksi. Ainoastaan pientä suhinaa kuului siipien pyöriessä verkkaisesti. Näköalat Olostunturin laelta olivat komeat.

Lapin kutsu

Paras maanantai pitkään aikaan. Lomalla ja Lapissa. Koirat herättivät puoli seitsemältä ja kipaisimme porukalla pihalle. Maa oli kohmeessa yöpakkasten jälkeen. Talitintti lauloi ti-ti-tyytä läheisen puun oksassa ja käki kukkui onnen vuosia kauempana erämaassa. Aamupalan jälkeen lähdimme pikku hiljaa haistelemaan Lapin luontoa tarkemmin. Suunnitelmissa ei ollut mitään suurta ja mahtavaa vaan ihan koirien ehdoilla mentiin lenkille. Löysimmekin mukavan metsätienpätkän ja patikkapolun, jossa uskalsimme pitää koiria irti. Hihnat roikottivat kuitenkin kiinni pannoissa siltä varalta, että törmäisimme poroihin, joita tuntuu tänä vuonna olevan hieman siellä sun täällä. Koirat uskaltautuivat kahlaamaan tunturijärvessä vaikka vesi on tosi kylmää. Osassa pikkujärvistä on vielä jäät järven kantena. Pyörähdimme pikaisesti myös Pallastunturin matkailukeskuksessa. Korkeat tunturit ovat osittain lumen peitossa, joten tyydyimme vain tekemään pienen lenkin Pallas-hotellin läheisyydessä. Koirien oli mukava tepsutella hangen päällä, vaikka Kaija putosikin pari kertaa lumeen painautuneeseen saappaan jälkeen. Jospa löytäisimme huomenna hieman vähälumisemman tunturireitin.

Rallia

Tänään osallistuimme Ankin kanssa elämämme ensimmäisiin rally-tokokisoihin. Ihan virallisesta kisasta ei ollut tällä kertaa kysymys, vaan oman seuran järjestämästä epävirallisesta kilpailusta. Kisaluokkia oli kolme: mölli-alo, alo ja avo. Me olimme rohkeasti ennakkoon ilmoittautuneet alokas-luokkaan. Palkintosijoille asti emme rallittaneet, mutta kaikki kyltit saimme suoritettua läpi. Lopullinen pistemäärä oli 91 (maksimi 100).  Pistemenetykset tulivat taluttimen kiristymisestä ( 3 x -1 pistettä), epätarkasti suoritetusta tehtävästä (-3 pistettä ) ja yhdestä tehtävän uusimisesta (-3 pistettä).

Nyt kun olemme korkanneet kisakauden, niin jatkoa on taatusti luvassa kesäkuun puolella.

Istu, kierrä koiran ympäri.

Hyvää pääsiäistä!

Arvolan griffonit viettävät pääsiäistä rauhallisesti oman kotoväen kanssa. Välillä piipahdetaan lenkille ja sitten taas olla möllötellään kotosalla. Jotta pyhät eivät menisi aivan velttoiluksi, Ankin kanssa lähdetään pikapuoliin pitkäperjantain rallytokotreeneihin ja mökilläkin olisi tarkoitus käydä laittamassa paikat kuntoon tulevaa kesää varten. 

Ekat rally-toko treenit

Tänään aloitimme Ankin kanssa treenit paikallisessa rally-tokoryhmässä. Koossa oli mukava porukka jatkoryhmäläisiä ja ilokseni pääsimme suoraan siihen ryhmään. Alkeiskurssin pääsimme hyppäämään yli, koska Anki oli harrastellut satunnaisesti tokoliikkeitä jo 6 vuoden ajan ja olemme me päässeet tutustumaan rallyyn parilla lyhytkurssillakin.

Tänään otettiin Ankin kanssa rata hitaasti ja varmasti, ja kyselin ohjaajalta kylttien oikeita suoritustapoja. Kotiläksyksi tuli selkeästi kaksi asiaa. Eteen istumaan tuleminen, niin että koira ei jää vinoon. Sitten toinen hieman haastavampi asia: 270 asteen käännös vasemmalle, siten että koira liikuttaa takapäätään ja emäntä vaan sipsuttaa paikallaan ympäri. Siinäpäs hommaa tulevalle viikolle.

Olin niin täpinöissäni treeneissä, etten hoksannut ottaa yhtään kuvaa. Kotona nappasin kännykällä kuvan rekvisiitan kanssa. Anki poseeraa rally-tokon spiraaliin ja pujotteluun tarvittavien keilojen kanssa. Kuvasta tuli todella huonolaatuinen. Muutin sen piirrokseksi, niin saahan siitä jotain tolkkua. Ensi kerralla lupaan paremman kuvan.

Kumiapina ja tuulitakkirouva.

Lenkkeilyt jatkuvat samoissa maastoissa kuin ennenkin. Peltotiet ovat kohmeisia yöpakkasten jäljiltä, joten sinne suunnataan heti aamutuimaan, niin kurastakaan ei ole haittaa. Hankaluutta aiheuttavat kuitenkin salakavalasti jäätyneet vesilammikot, joihin emäntä saattaa langeta niin, että polvi saa kipeää ja verkkareihin jää muistoksi peukalonpään kokoinen reikä.

Toinen tuttu lenkkimaasto on kallion kupeessa kulkeva metsäautotie. Koirat pääsevät kiipeilemään kallioille vielä tähän aikaan vuodesta, koska kyykäärmeet horrostavat koloissaan. Kunhan säät lämpenevät, vähenevät lenkkeilyt kivikkoisilla alueilla. Mutta ovat ne kalliot niin kauniita ja niitä vasten saa kivoja kuvia, mikäli kuvattavat vain olisivat hieman yhteistyökykyisempiä.

Kevään kunniaksi koirien turkkihuolto on myös aloitettu. Nina pääsee karvoistaan pieni alue kerrallaan, sillä se ei erityisemmin arvosta emännän suorittamaa siistimistyötä. Isännän sanojen mukaan kyseessä on varsinainen kumiapina, joka osaa kääntää itsensä sellaiseen solmuun, että trimmaaminen ei onnistu. Se ei siis rimpuile eikä pyri pois trimmipöydältä. Se vain on aina niin päin, että homma ei etene.

Anki-rouvan turkki alkaa olla jo trimmattu, ja tänä vuonna selkäpuoli meni sen verran paljaaksi ja harvaksi, että lenkeille puetaan päälle tuulitakki. Eihän rouvan sovi vilustua, nyt kun kesäkin alkaa kolkutella ovelle. Ankille kyllä kelpaa pinkki takki. Se varmaan tietää, että väri sointuu oikein mallikkaasti mustan turkin kanssa.

Eilen kuulimme leivon äänen korkealta taivaalta. Tänään emme bonganneet yhtään muuttolintua, mutta talitiainen päästeli varoitusääniä, kun koiralauma tepsutteli sen pesäpuun ohitse.

Kesäteatterin katsomo?

Kaija

Nina & Käpy. Varokaa heikkoja jäitä.

Pertta & Käpy

 

Nina puolitrimmissä

Kevät toi, kevät toi rapakon, auringon....

Koko talven olemme päässeet kytöteille koirien kanssa. Lunta on ollut enimmilläänkin vain niin vähän, että peltoteille on päässyt autolla, ja koirien ei ole tarvinnut kahlata kuin muutaman sentin "lumihangessa". Mutta useimmiten lunta ei ole ollut lainkaan. Pakkasta on kuitenkin ollut sen verran, että tiet ja pellon pientareet ovat olleet kuivia, eivätkä koirien turkit ole pahemmin kuraantuneet.

Kevät on kuitenkin tullut. Sen tietää siitä, että routa alkaa sulaa ja tiet ovat kuralla. Eilen suuntasimme vakiopaikkaan pelloille, mutta voi hirvitys, missä kunnossa tie oli. Traktori oli käynyt sotkemassa tienpään aivan velliksi. Siinä hetken pyörittelimme silmiämme ja pohdimme, missähän kunnossa muut vakiolenkkipaikkamme olisivat, ja lähdimme hiljalleen ajamaan mietintämyssyt päässä. Siinä ajaessamme huomasimme tien, jonka ohi olimme ajaneet vuosien varrella useamman kerran ja tuumanneet moneen otteeseen, että minnehän se johtaa ja olisikohan se sopiva koirien vapaana juoksennella. Eipä siinä tällä kertaa kauempaa ihmetelty, vaan auto tien päähän ja koirat pihalle. Reitti osoittautuikin aivan mainioksi pikkulenkiksi ja mikä mukavinta, tie oli täysin kuiva. Aurinko pilkahteli ajoittain iloksemme ja linnut visersivät kevättä. Pikku griffonit olivat aivan innoissaan uudesta reitistä. Joen penger tutkittiin mennen tullen. Ehkä virta oli tuonut mukanaan kiinnostavia hajuja ja makujakin. Onneksi ei kuitenkaan mitään sellaista, jossa olisi voinut kieritellä.

Koirat kipittävät innokkaina etujoukoissa

"Ei siellä mitään ollut."

"Tuu ny jo, senkin kuhnuri!"

Sisters forever!