Hellesäässä aivot pehmenee?

Pari päivää oli todella lämmin keli. Olimme juuri ne päivät sopivasti mökillä veden äärellä. Koirat makoilivat rannalla ja kävivät välillä kahlaamassa viileässä rantavedessä. Kun aurinko poltti vaalean hiekan liian kuumaksi, pikku apinat pakenivat mökin uumeniin, sohvan alle viilentymään. Mökin ovet olivat koko ajan auki ja koirat saivat kulkea miten halusivat.

Vaikka tykkäämmekin erakoitua mökille, niin ihmisten ilmoilla on pakko välillä käydä. Ihmisten ilmoilla näemme, kuinka reippaat ja auringon ruskettamat kaksijalkaiset juoksuttavat nelijalkaisia ystäviään kuumuutta hehkuvan asfaltin päällä. Saamme lukea netistä, kuinka koirat nääntyvät autoihin sillä välin, kun ihmiset tekevät ostoksiaan viilennetyissä ostoskeskuksissa. Facebookissa törmäämme viestiin, jossa kerrotaan 10-vuotiaiden tyttöjen uittaneen koiraa pitämällä sitä pitkiä aikoja vedenpinnan alapuolella. Pehmensikö helle aivot? Missä on maalaisjärki? Missä on empatiakyky?

Aurinko on kuivattanut pellot, mutta Käpy löysi kuralätäkön.

Aamulla oli vielä mukavan viileää.

Kesää odotellessa

Vapun jälkeen kevät etenee vauhdilla kohti kesää. Muuttolintuja on näkynyt jo kuukauden ajan ja ensimmäiset kukat ovat puhjenneet iloksemme. Kävelyretkemme peltoteillä jatkuvat, kunnes isännät levittävät lietettä mailleen. Silloin on pakko pitää hetken taukoa ja suunnata kulku metsäautoteille.

Jokin kummallinen mahatauti on iskenyt koiriin. Koko porukka on ollut vikkelällä jo useampia päiviä. Mistään vesiripulista ei ole kysymys, mutta mahat ovat kuitenkin selvästi luikurilla. Meidän koirat eivät osaa edes pyytää ulos hädän tullessa, joten siivoamista on riittänyt pariinkin otteeseen. Nyt näyttää sekin vaiva pikku hiljaa poistuvan. Facebookin tilapäivityksistä olen huomannut, että muuallakin päin Suomea koiria kiusaa saman tyyppinen ripuli. Mistä lienee saanut alkunsa ja kuinka kummassa se on meidän laumaan iskenyt? Vieraisiin koiriin ei olla oltu yhteyksissä aikoihin, vaan lenkitkin on tehty ihan vain omalla sakilla.

Taivaan kirkkain tähti

Katselin eilen illalla taivaalle. Taivaalla loisti tähtiä ja yksi niistä loisti kirkkaammin kuin muut. Ajattelin, että Inka on siellä matkalla Rellun luokse kertomaan meiltä terveisiä. Rellu pitää Inkasta hyvää huolta, meidän ei tarvitse huolehtia.

Inka lähti matkalleen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Syynä oli pitkittynyt epilepsiakohtaus. Kohtauksia tuli tihenevästi lähes kolmen tunnin ajan. Sanoimme Inkalle hyvästi eläinlääkärin luona puoli neljän aikaan aamuyöllä.

Hyvää matkaa rakas Inka. Tapaamme vielä. 

 

Kun kirjoitettavaa ei ole paljon

Tällä kertaa kirjoitettavaa ei ole paljon. Asia on kyllä tärkeä, mutta en osaa kirjoittaa siitä mitään. Jotenkin pää lyö vain tyhjää ja itsekään ei oikein tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Inkan kanssa kävin Aistissa magneettikuvassa. Inkalla on syringomyelia. Syringo-oireita Inkalla on jonkin verran ja saimme niitä helpottamaan lääkkeet. Epilepsialääkitystä jatketaan myös, Inka voi ihan kohtalaisesti ja toivomme, että meillä on edessä vielä paljon yhteisiä vuosia.

Mistä tunnet sä ystävän

Ystävänpäivä tuli ja meni, mutta meillä on joka päivä ystävänpäivä. Rapsutellaan ja ollaan nenäkkäin. Sitähän se on. Omat ystävänsä tuntee jo hengityksestä ja liikehdinnästä vaikka olisi silmät kiinni. Kävin unille ja pistin silmäni kiinni. Pieniä griffoneita alkoi heti kivuta sänkyyn kainalokavereiksi. Vaikka silmäni olivat kiinni, tiesin kuka asettui mihinkin paikkaan nukkumaan.

Anki tulee sängyn reunalle koputtelemaan ja pyytämään hissikyytiä sängyn päälle. Ojennan käteni ja nostan mamma-koiran viereeni. Hetimmiten Anki siirtyy sängyn jalkopäähän ja asettuu sinne kerälle makaamaan. Jalkaterääni ojentamalla tiedän, että Anki on ihan lähellä. Voin rapsuttaa sitä varpaillani.

Sängyn reunaan laitetun matalan jakkaran kolahdus ilmoitti, että Inka kipusi sitä myöten sängylle. Pian rouva seisoo kuin hallitsijana rintakehäni päällä ja ilmoittaa siten kaikille, että tämä on minun emäntäni ja muiden olisi parasta pysyä etäämmällä. Mutta pian Inka siirtyy viereeni naapurityynylle makaamaan ja kuorsaus alkaa kuulua. Silittelen hetken Inkan harventunutta turkkia. Se ojentautuu hieman pidemmäksi jotta rapsuttelisin myös mahapuolelta.

Kaija pyrkii sängylle lyhyenlännillä jaloillaan. Se tekee mielikuvaharjoittelua hypyn osalta moneen kertaan: ensin vauhtia sängyn reunalle asti ja sitten peruutus, uudestaan vauhtia ja taas peruutus. Tätä toistuu joskus huvittavan kauan. Lopulta onnistunut hyppy sängylle ja nopeasti emännän jalkaterän päälle istumaan. Niin, se oli ehdottomasti Kaija. Kukaan muu ei istahda sillä tavalla jalkaterän päälle. Jalkaterän päältä Pyllerö valuu pikku hiljaa alas ja jää makaamaan siihen viereen asettaen päänsä nilkkani päälle.

Nina. Nyt joudun asettumaan puolustusasemiin. Ketterä kultakerä loikkaa ilmavasti sängylle ja tulee ensimmäisenä antamaan kunnon naamapesun.  Pakko siirtää kädet naaman suojaksi, sillä muuten tuloksena ovat putipuhtaat kasvot. Palvelu olisi hyvää, mutta jostain syystä kieltäydyn. Pari lipaisua saa riittää. Työnnän innokasta nuolijaa kädelläni etäämmälle ja pian se pujahtaa torkkupeitteen alle ja asettuu sinne uppeluksiin nukkumaan. Välillä mietin, saako se edes happea, kun on niin syvällä peitteiden alla.

Tunnen vaativan raapaisun kämmenselälläni. Pertta-Pitkätukka vaatii rapsuttelua. Jos en ala rapsuttamaan neidin turkkia, niin seuraa uusi raapaisu tai sanoisinko jopa kouraisu. Se saattaa tehdä oikein kipeääkin. No itsehän olen opettanut. Rapsuttelen hetken nuoren koiran niskaa ja se heittäytyy kyljelleen viereeni. Tovin päästä lopetan rapsuttelun ja siirrän käteni peiton alle turvaan, etteivät Pertan vaatimukset jatku. Se siirtyy aivan lähelle, ihmettelee minne käsi katosi, nojaa hetken kylkeäni ja kellahtaa siitä takaisin makuulle.

Käpy kiehnää ja haluaa mahdollisimman lähelle. Lauman kuopus on maailman kuningas. Eipäs kun kuningatar. Käpy tulee NIIN lähelle päätä. Tunnen sen viiksikarvat naamallani, Se suunnittelee, kuinka pääsisi vielä lähemmäksi ja puskee päätäni, asettuu lopulta kaulakuoppaan makaamaan. Nyt se on riittävän lähellä. Kuulen vain pienet sydämen lyönnit. Kuopus pistää itsevarmasti päänsä olkapääni päälle. Nyt nukutaan.

Siinä meidän on hyvä ja lämmin olla.

Nähdään unta kesästä.

Peltotiellä jumissa

Eilen pyrimme jälleen pelloille juoksuttamaan koiria vapaana. Alku näyttikin lupaavalta, sillä peltotiellä oli vain viitisen senttiä lunta. Auton jäljetkin siinä näytti olevan, vaikkakin niiden päällä oli hitunen lunta.  Ajoimme tyytyväisin mielin eteenpäin ensimmäiseen tiukkaan mutkaan asti, mutta sen jälkeen hyvä tuurimme kääntyi. Tuuli oli puhaltanut kunnon nietoksen tielle ja auto tarttui siihen pohjastaan kiinni. Oltiin pattitilanteessa, ei päästy eteenpäin eikä taaksepäin.  Suurta, 2500 kg pakettiautoa ei yksi ihminen työnnä hangesta irti. Jäinen kinos piti autoa tiukati kiinni mahastaan ja renkaiden alla oleva pehmeämpi lumi ei antanut yhtään pitoa. Eipä siinä muu auttanut kuin se, mitä varten pelloilla olimme. Laskimme koirat ulos autosta ja lähdin niiden kanssa kulkemaan tietä pitkin. Isäntä jäi ihmettelemään ja noitumaan hangessa makaavaa autoa.

Peltolenkki sinällään oli ihan mukava. Koira kulkivat peltotien pääväylää, missä olivat päässeet viilettämään vain kerran aikaisemmin. Yleensä kuljemme peltojen laitamia ja kaukana ajotiestä, mutta nyt ei ollut vaaraa muusta liikenteestä - oma automme seisoi tulppana keskellä tietä. Ainoastaan Inka moitti lenkkiä. Sen tuli kylmä talvisessa viimassa. Inkan turkki on harva, eikä se lämmitä hyvin. Suojaksi laitettu villaliivikään ei auttanut riittävästi, sillä tuuli puhalsi sen läpi. Lopulta Inka jäi seisomaan hytisten hankeen ja osoitti sillä tavalla mieltään typerää peltolenkkiä kohtaan.

Peltolenkki jäikin melko lyhyeksi ja taisi olla viimeinen tämän talven osalta. Lastasimme koirat takaisin autoon ja isännän apuun hälyttämä poika saapui lapion kanssa paikalle. Auto saatiin kuin saatiinkin irti hangesta ja peruuttamalla takaisin hoidetulle väylälle.

Tänään otin ompelukoneen esille ja kaivelin varastoistani palan toppakangasta sekä fleeceä. Ompelin Inkalle lämpimän, tuulenkestävän liivin. Seuraavalla kerralla ei neidin tarvitse palella.