Kumiapina ja tuulitakkirouva.

Lenkkeilyt jatkuvat samoissa maastoissa kuin ennenkin. Peltotiet ovat kohmeisia yöpakkasten jäljiltä, joten sinne suunnataan heti aamutuimaan, niin kurastakaan ei ole haittaa. Hankaluutta aiheuttavat kuitenkin salakavalasti jäätyneet vesilammikot, joihin emäntä saattaa langeta niin, että polvi saa kipeää ja verkkareihin jää muistoksi peukalonpään kokoinen reikä.

Toinen tuttu lenkkimaasto on kallion kupeessa kulkeva metsäautotie. Koirat pääsevät kiipeilemään kallioille vielä tähän aikaan vuodesta, koska kyykäärmeet horrostavat koloissaan. Kunhan säät lämpenevät, vähenevät lenkkeilyt kivikkoisilla alueilla. Mutta ovat ne kalliot niin kauniita ja niitä vasten saa kivoja kuvia, mikäli kuvattavat vain olisivat hieman yhteistyökykyisempiä.

Kevään kunniaksi koirien turkkihuolto on myös aloitettu. Nina pääsee karvoistaan pieni alue kerrallaan, sillä se ei erityisemmin arvosta emännän suorittamaa siistimistyötä. Isännän sanojen mukaan kyseessä on varsinainen kumiapina, joka osaa kääntää itsensä sellaiseen solmuun, että trimmaaminen ei onnistu. Se ei siis rimpuile eikä pyri pois trimmipöydältä. Se vain on aina niin päin, että homma ei etene.

Anki-rouvan turkki alkaa olla jo trimmattu, ja tänä vuonna selkäpuoli meni sen verran paljaaksi ja harvaksi, että lenkeille puetaan päälle tuulitakki. Eihän rouvan sovi vilustua, nyt kun kesäkin alkaa kolkutella ovelle. Ankille kyllä kelpaa pinkki takki. Se varmaan tietää, että väri sointuu oikein mallikkaasti mustan turkin kanssa.

Eilen kuulimme leivon äänen korkealta taivaalta. Tänään emme bonganneet yhtään muuttolintua, mutta talitiainen päästeli varoitusääniä, kun koiralauma tepsutteli sen pesäpuun ohitse.

Kesäteatterin katsomo?

Kaija

Nina & Käpy. Varokaa heikkoja jäitä.

Pertta & Käpy

 

Nina puolitrimmissä

Kevät toi, kevät toi rapakon, auringon....

Koko talven olemme päässeet kytöteille koirien kanssa. Lunta on ollut enimmilläänkin vain niin vähän, että peltoteille on päässyt autolla, ja koirien ei ole tarvinnut kahlata kuin muutaman sentin "lumihangessa". Mutta useimmiten lunta ei ole ollut lainkaan. Pakkasta on kuitenkin ollut sen verran, että tiet ja pellon pientareet ovat olleet kuivia, eivätkä koirien turkit ole pahemmin kuraantuneet.

Kevät on kuitenkin tullut. Sen tietää siitä, että routa alkaa sulaa ja tiet ovat kuralla. Eilen suuntasimme vakiopaikkaan pelloille, mutta voi hirvitys, missä kunnossa tie oli. Traktori oli käynyt sotkemassa tienpään aivan velliksi. Siinä hetken pyörittelimme silmiämme ja pohdimme, missähän kunnossa muut vakiolenkkipaikkamme olisivat, ja lähdimme hiljalleen ajamaan mietintämyssyt päässä. Siinä ajaessamme huomasimme tien, jonka ohi olimme ajaneet vuosien varrella useamman kerran ja tuumanneet moneen otteeseen, että minnehän se johtaa ja olisikohan se sopiva koirien vapaana juoksennella. Eipä siinä tällä kertaa kauempaa ihmetelty, vaan auto tien päähän ja koirat pihalle. Reitti osoittautuikin aivan mainioksi pikkulenkiksi ja mikä mukavinta, tie oli täysin kuiva. Aurinko pilkahteli ajoittain iloksemme ja linnut visersivät kevättä. Pikku griffonit olivat aivan innoissaan uudesta reitistä. Joen penger tutkittiin mennen tullen. Ehkä virta oli tuonut mukanaan kiinnostavia hajuja ja makujakin. Onneksi ei kuitenkaan mitään sellaista, jossa olisi voinut kieritellä.

Koirat kipittävät innokkaina etujoukoissa

"Ei siellä mitään ollut."

"Tuu ny jo, senkin kuhnuri!"

Sisters forever!