Koko talven olemme päässeet kytöteille koirien kanssa. Lunta on ollut enimmilläänkin vain niin vähän, että peltoteille on päässyt autolla, ja koirien ei ole tarvinnut kahlata kuin muutaman sentin "lumihangessa". Mutta useimmiten lunta ei ole ollut lainkaan. Pakkasta on kuitenkin ollut sen verran, että tiet ja pellon pientareet ovat olleet kuivia, eivätkä koirien turkit ole pahemmin kuraantuneet.
Kevät on kuitenkin tullut. Sen tietää siitä, että routa alkaa sulaa ja tiet ovat kuralla. Eilen suuntasimme vakiopaikkaan pelloille, mutta voi hirvitys, missä kunnossa tie oli. Traktori oli käynyt sotkemassa tienpään aivan velliksi. Siinä hetken pyörittelimme silmiämme ja pohdimme, missähän kunnossa muut vakiolenkkipaikkamme olisivat, ja lähdimme hiljalleen ajamaan mietintämyssyt päässä. Siinä ajaessamme huomasimme tien, jonka ohi olimme ajaneet vuosien varrella useamman kerran ja tuumanneet moneen otteeseen, että minnehän se johtaa ja olisikohan se sopiva koirien vapaana juoksennella. Eipä siinä tällä kertaa kauempaa ihmetelty, vaan auto tien päähän ja koirat pihalle. Reitti osoittautuikin aivan mainioksi pikkulenkiksi ja mikä mukavinta, tie oli täysin kuiva. Aurinko pilkahteli ajoittain iloksemme ja linnut visersivät kevättä. Pikku griffonit olivat aivan innoissaan uudesta reitistä. Joen penger tutkittiin mennen tullen. Ehkä virta oli tuonut mukanaan kiinnostavia hajuja ja makujakin. Onneksi ei kuitenkaan mitään sellaista, jossa olisi voinut kieritellä.
 |
| Koirat kipittävät innokkaina etujoukoissa |
 |
| "Ei siellä mitään ollut." |
 |
| "Tuu ny jo, senkin kuhnuri!" |
 |
| Sisters forever! |
No comments:
Post a Comment