Menestystä Match Showssa

Eläinklinikka Takalan Match Show oli sopivasti ennen Laukaan näyttelyviikonloppua. Sinne siis. Mukaan tietenkin pennut Pertta ja Käpy. Etukäteen osasin arvata, että hirveä haukkukonserttihan siitä  tulee, kun saavumme mätsärialueelle. Käpy tiuskutti ja tervehti muita koiria. Pertta tiuskutti, koska arasteli muita koiria. Otin vuorotellen kumpaakin pentua kävelylenkille kierrellen vieraiden koirien välissä. Käpy oli kuin kotonaan. Ainoastaan suurimpien koirien kohdalla Käpy katsoi viisaimmaksi siirtyä kulkemaan emännän taakse. Pertta puolestaan ujosteli aluksi tosissaan. Houkuttelin Perttaa nakilla kulkemaan pienimpien koirien ohitse. Jos suuri koira tuli vastaan ja ohitti liian läheltä, Pertta kiljaisi ja pyrki kohti paikkaa, johon olimme sijoittaneet retkijakkarat ja kevythäkin. Pikku hiljaa Perttakin rentoutui.

Mätsärin ensimmäisellä kierroksella Kävyn parina oli kaunis pystykorvainen koira, jonka rotunimeä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut, enkä kyllä muista sitä nytkään. Käpy ihastutti tuomaria enemmän kuin parinsa, joten saimme iloita punaisesta nauhasta.

Pertan parina oli muistikuvani mukaan jokin molossityyppinen koira. En kiinnittänyt pariin juurikaan huomiota, kun houkuttelin Perttaa liikkeelle. Pertta käyttäytyi tosi nätisti pöydällä ja kehässäkin kulki mukavasti, vaikka häntä roikotti maata kohden. Sininen nauha tuli tällä kertaa.

Sinisten kehässä ei tullut enää jatkomenestystä, mutta Käpy oli jäänyt tuomarin mieleen ja sijoittautui nätillä poseerauksellaan punaisten pentujen kolmanneksi. Voi Käpy minkäs teit. :) Ja hienot palkinnotkin saatiin mukaan. Kokkolan näyttelyssä Käpy pääsee näyttämään uudestaan taitojaan.

Käpy jaksaa vielä poseerata hienon palkintosaaliinsa kanssa

Kaija-mamma, sekä tyttäret Pertta ja Käpy tunti ennen mätsäriä. Tyttöjen parrat vielä oikomatta ennen koitosta.

Väärä koira näyttelyyn

No nyt on emäntä taas repäissyt. Olen ilmoittanyt väärän koiran näyttelyyn. Enkä edes omaani, vaan kasvattini Pirren. Olen ilmeisesti ollut todella loman tarpeessa ilmoittatumishetkellä. :D Käpy jäi tällä kertaa ilman näyttelynumeroa, mutta mukaan tyttö otetaan silti turistikoiraksi. En ole kovin pahoillani asiasta, vaikka olisihan se ollut kiva viedä Käpyä kehään, kun ollaan näyttelykurssikin käyty.

Laukaaseen mukaan lähtee myös Pepe, joka otetaan kyytiin matkan varrelta. Pepen turkkia pitää vielä hieman siistiä, sillä turkki on oikein pörröpallojen esi-isä.

Pepe pääsee tyttöjen mukaan näyttelyyn.

Hyvin käyttäytyvä koira, vol 2

Toinen kurssipäivä. Säätila oli aamulla harmaa ja sateinen. Saavuimme kurssiluokkaan viimeisten joukossa ja Nina osasi käyttäytyä kuin hyvin käyttäytyvä koira ikään. Muita tervehdittiin hiljaisuudella. Tänään harjoittelimme tiiviissä koiraryhmässä kulkemista, ohitustilanteita, pihassa pysymistä ja kokeilimme vielä paria temppuakin: pyörähdystä ja kierähtämistä. Ninasta oikein huomasi, kuinka se pikku hiljaa rentoutui. Vielä eilen ja tänään aamupäivällä se oli hyvin varuillaan. Parhaiten sen huomasi siitä, että pissatauoilla ei pissaa tullut. Katse oli koko ajan muissa koirissa ja niiden tekemisissä. Tänään iltapäivällä viimeisen teoriaosuuden jälkeen tilanne muuttui. Temppujen tekemisestä Nina oikein innostui ja pieni välähdys tämän griffonin iloisuudesta näyttäytyi myös kurssin vetäjälle, Minnalle. Aivan lopuksi, kun keräännyimme omenapuiden varjoon päivän tapahtumien yhteenvetoon, Nina lähti hitaasti kohti kyykyssä olevaa Minnaa ja nuuhkaisi häntä kädestä. Tämä on sellainen ele, jota Nina ei yleensä tee. Minna tarjosi Ninalle vielä pari herkkupalaa ja kurssi päättyi oikein hyviin tunnelmiin.

Illalla kävimme purkamassa muiden koirien energiat kytötielenkillä. Siellä koirat saivat tuulettaa päivän pölyt turkeistaan. Ja kyllä ne tuulettivatkin. Mennä viiletettiin tuhatta ja sataa joka suuntaan, läpi kuralätäköiden ja savirutakoiden. Neidit eivät olleet kovin valokuvauksellisia, mutta mehän emme siitä piittaa. Onnellisen koiran elämään kuuluu myös kurainen turkki ja sotkuinen parta.



Nina, Käpy ja Pertta villin juoksukilpailun jälkeen.



Hyvin käyttäytyvä koira, vol 1

Aamulla oli päätöksen paikka. Kumpi lähtisi mukaan Hyvin käyttäytyvä koira-kurssille, Pertta vai Nina. Perttaa olin alunperin ajatellut kurssille, koska Käpy-sisko kävi saman kurssin jo aikaisemmin keväällä. Pertalla on kuitenkin parasta aikaa juoksu päällä. Kurssiohjeistuksessa ei ollut mainintaa juoksuisesta nartusta, mutta kyllähän se niin on, että yleensä tällaisissa tapauksissa jäädään kotiin. Joten päätinpä sitten niin, että kurssille mukaan lähtee Nina. Onneksi on tuota valinnan varaa. :D Eikä Ninalle ole ollenkaan pahitteeksi pieni käytöskoulu silloin tällöin.

Nina autoon ja suunta kohti Etelä-Pohjanmaan opistoa. Kurssilla oli mukana 7 koiraa: dalmatialainen, vehnäterrieri, cottoni, havannankoira, border collie, suomenlapinkoira ja meidän Nina. Istuimme koirinemme luokkahuoneeseen. Mekkala oli melkoinen, kun koirat kommentoivat äänekkäästi mitä mieltä olivat toisistaan. Meidän tehtävänä oli ainoastaan saada oma koira istumaan hiljaa aloillaan. Kun koira nousi ylös tai haukkui, sitä pyydettiin jälleen istumaan. Yllättävän nopeasti koirat sopeutuivat oloonsa ja luokkahuone hiljeni. Lapinkoira taisi olla sitkein, ja yritti luistaa säännöistä piipittämällä nenäänsä vielä tovin.

Teoriaoppien lisäksi kurssilla opeteltiin luoksetuloa, hihnassa kulkemista ja rauhoittumista. Nina osaa jo sivulletulon ja kulkee nätisti hihnassa. Ongelmana ovat vain ohitukset. Ninan tunteet purkautuvat kiljuhaukkukohtauksena. Tänään ohiteltiin kuitenkin jo hienosti. Vain pari kolme tunteenpurkausta. Muut ohitukset onnistuivat loistavasti. Tätä hommaa olemme harjoitelleet Ninan kanssa jo lähes kaksi vuotta ja huomenna harjoitellaan lisää.




Ninan temperamentti tulvii joskus yli laidan.



Mettumaarin jälkeen

Mettumaari on ohi. Sade ropisee mökin peltikattoon tasaisesti ja koirat makoilevat sohvalla ja lattialle kyhätyssä koiranpetissä. Ainoa oikea, kaupan hyllystä ostettu koiranpeti lojuu tyhjänä sohvan edessä. Se ei kelpaa torkkupaikaksi kenellekään.

Kaija on vallannut parhaan petipaikan unilleen. Kukaan muu ei uskalla asettautua Kaijan lähelle, sillä päiväunistaan tarkka madmoiselle syöksee tulta ja tulikiveä, mikäli joku uskaltaa häiritä sen oloa. Kaija komentaa aina äänellään, koskaan se ei tartu koirakaveriinsa hampallaan. Poikkeuksen tähän sääntöön tekivät ainoastaan Kaijan omat pennut, joita piti joskus komentaa nipistämällä niitä niskasta.

Käpy pyrkii syliin rapsuteltavaksi. Eläväinen ja touhottava pentu rauhoittuu kainaloon muutamassa sekunnissa, vaikka se sätkyttää syliin otettaessa niin, ettei tiedä kuinka päin sitä pitäisi pitää. Kävyn sisällä asuu loppujen lopuksi kuitenkin mukavuuden haluinen sylikoira, vaikka sitä ei ensisilmäyksellä uskoisikaan.

Tänään palaamme jälleen kaupunkiin sillä huomenna alkaa Hyvin käyttäytyvä koira-kurssi, johon olemme ilmoittautuneet.

Kaijaa ramasee.

Juhannus

Aivan upea keskikesän sää. Aurinko paistoi koko päivän ja olimme koirien kanssa ulkona aamu seitsämästä ilta seitsemään. Juhannusaaton kunniaksi kasasimme vuodesohvan, teimme pienen palan laatoitusta mökkiportaiden eteen, lämmitimme kylpytynnyrin ja saunan. Koirat kulkivat perässä joka paikkaan, kuten tyypillisen griffonin kuuluukin tehdä. Illan suussa tyttölauma oli jo niin väsyksissä, että uni tuli milloin minnekin. Kaija ja Inka kaivautuivat hiekkaan torkuille ja Pertta nukahti vaatekassin päälle.

Juhannus oli kaiken kaikkiaan rauhallinen. Pienen järven toiselta laidalta kuului satunnaisesti juhannusjuhlijoiden ääniä, mutta ne eivät suuremmin häirinneet. Meitä ilahdutti taviperhe, joka kävi uiskentelemassa useaan otteeseen mökkirannassa.

Trafiikkia kytötiellä

Alkukesä on mukavaa aikaa, kun koiria voi juoksuttaa kytöteillä, eivätkä isännät ole vielä pelloilla traktoreineen ja työkoneineen. Ei heitä siellä tänäänkään näkynyt, mutta autoja sinne suuntasi melkeinpä ruuhkaksi asti. Ilmeisesti juhannuksen läheisyys oli saanut ihmiset lähtemään ajelulle. Meidän tuurilla yksi auto suuntasi juuri sille peltotielle, jossa meidän koiramme juoksivat vapaina. Onneksi hihnat tulivat tällä kerralla mukaan ja kytkimme koirat kiireesti, sillä tie oli kapea ja pelkäsimme, että tottelemattomat pennut säntäävät auton alle. Pelloille emme kehdanneet koiria juoksuttaa, sillä vilja oli niissä vasta oraalla. Auto joutui pysähtymään, sillä olimme onnistuneesti tukkineet koko tien. Autoileva nuorimies hymyili huvittuneesti, kun katseli touhujamme. Kävimme vielä  toisellakin peltotiellä ja sinne ei autoja eksynyt. Tuuli puhalsi mukavasti ja koirat nauttivat olostaan.

Kaija pistää tassua toisen eteen :)

Käpy kurmoottaa

Tänään olisi ollut Pertan viimeinen pentukurssi, mutta Pertan juoksu on alkanut (kirjataan almanakkaan) ja kurssille ei voi silloin osallistua. Kurssin sijaan suuntasimmekin tytön kanssa työpaikalleni, jonne olin unohtanut puhelimeni. Harjoittelimme hississä kulkemista ja kierreportaissa alaspäin tuloa. Kun saavuimme jälleen kotiin, ovensuussa odotti komppanja kiukkuisia koiria. Miksi Pertta oli päässyt mukaan ja muut jätetty kotiin? Niin epäreilua. Erityisesti mieltään osoittaa maailman valtias, Käpy. Käpy antaa aina siskolleen kunnon kurmootuksen, mikäli toteaa jäävänsä jostain itse paitsi. Pertta ottaa selkäsaunan tyynesti vastaan heittäytymällä selälleen. Silloin kurmootus loppuu ja leikki voi alkaa.

Käpy kurmoottaa Perttaa.

Yksi talviturkki heitetty

Sunnuntai alkoi hitaasti aamukahvia juoden, kunnes veli täräytti skootterilla pihaan ja sanoi, että nyt lähdetään koiria uittamaan. Ja eihän siinä sitten ihmettelemään jääty, vaan pakkasin koirat autoon ja suuntasimme järvenrantaan. Mukana oli oman lauman lisäksi kasvatit Artsi ja Pepe. Kun saavuimme rantaan, käärin lahkeet polviin ja kahlasin veteen näyttäen koirille esimerkkiä. Vesi ei tuntunut kovin kylmältä, mutta koirat olivat sitä mieltä, että aivan liian märkää se oli. Ainoastaan Anki vanhana konkarina  päätti näyttää nuoremmille mallia ja mennä polskutti järvelle päin keppiä noutamaan. Muut koirat tyytyivät kahlaamiseen. Emme yrittäneet enempää houkutella koiria veteen, ettei ainakaan pennuille jäisi huonoa mielikuvaa uimisesta. Onhan kesä vasta aluillaan, joten aikaa uimaharjoitteluun on runsaasti.

Anki ei vettä pelkää.

Lorvikatarri

Ruohonleikkuri pärähti käyntiin aamulla yhdeksän maissa ja voikukkaketo muuttui pikku hiljaa nurmikoalueeksi. Koirat seurasivat aitauksestaan hommiani ja siirtyivät aina tarpeen mukaan sille puolelle mökkiä, mistä oli paras näköyhteys punanaamaiseen ja hikiseen emäntään. Onneksi bensa loppui kesken, joten tuli pidettyä pakollinen tauko.

Kun mökkipiha näytti jälleen siedettävältä, saapui kummityttö Emma ja siskonsa Siiri kyläilemään. Tyttöjen ja koirien kanssa touhuillessa vierähti tovi jos toinenkin. Pari valokuvaakin tarttui kameraan.

Vieraiden lähdettyä iski lorvikatarri. Mökillä olisi kyllä läjäpäin hommia, joita pitäisi tehdä, mutta mitään en saanut aikaiseksi. Ulkona oli painostava ilma ja hyttyset inisivät ruokaa korvan juuressa. Koirat vetäytyivät päivälevolle ja kuinkas ollakaan, emäntä otti mallia viisaista lemmikeistään.

Käpy vahtii lasten leikkejä

Maalle Pepeä tapaamaan

Pakkasin koirat autoon ja ajelin maalle syntymäpitäjääni. Näimme pitkästä aikaa velipojallani sijoituksessa olevan Pepen. Pepe on samasta pentueesta kuin Käpy ja Pertta. Olisi ollut niin mukava antaa pentujen leikkiä, mutta Kävyllä on juoksu, joten yhteiset leikit jäivät tällä kertaa haaveeksi.

Pepen turkki oli kasvanut reilusti ja se oli yhtä pörröinen kuin ennen nyppimistä. Alapurentakin on niin pitkä ja hassun näköinen, ettei voi olla hymyilemättä kun katselee pikku väkäleukaa.

Oma kuivanmaan mökin pihamaa näyttää vähemmän luokseenkutsuvalta. Nurmikko on ennättänyt kasvaa ja tontti on muuttunut viidakoksi. Koiria tuskin näkyy heinikon seasta. No, vähän ehkä tuli liioiteltua, mutta huomenna pärähtää ruohonleikkuri käyntiin ja ruohonkorret saavat kyytiä. Punkkivaarakin pienenee merkittävästi.

Pepen kaveri Saima-Antero torkkuu ilta-auringossa.

Kesä alkoi

Ensimmäinen kunnon kesäpäivä. Oikein t-paitakeli. Tänään kävimme Pertan kanssa kaupunkikävelyllä pentukurssilaisten kanssa. Kuuma asfaltti sai koirat aivan läkähdyksiin. Onneksi autossa odotti jääkylmää vettä termospullossa. Siitä Pertta sai ensihätään vähän viilennystä.

Illansuussa käväisimme vielä kytötiellä verkkaisella kävelylenkillä. Koirat pitivät omaa vauhtiaan. Pennut säntäilivät totuttuun tapaan pitkin peltoja, mutta vanhat ja viisaat säästivät itseään ja jolkottivat ihmisten tahdissa lämpimässä kesäillassa.

Inka ei suotta hötkyile iltalenkillä.

Piruetit kehiin

Viimeinen kerta näyttelykurssilla aurinkoisessa kesäillassa. Käpy esiintyi jo kuin vanha konkari. Kukaan muista koiristani ei jaksa poseerata niin kauan kuin Käpy. Suuret aplodit!  Kehässä ravaaminen muiden koirien kanssa on Kävyn mielestä erityisen mukavaa. Pomppuliike on saatu jo hallintaan, mutta sen tilalle on tullut piruetti. Kesken kaiken Käpy kääntyy kurkkaamaan, kukas koira tällä kertaa tulee takana, ja pyörähtää lennossa taaksepäin 180 astetta ja pienellä houkuttelulla jälleen eteenpäin. Siitä muodostuu täydellinen pyörähdys, joskus parikin peräjälkeen. Toivottavasti Kävyn hurmaavat piruetit tehoavat näyttelytuomareihin.

Kehitystä ja takapakkia

Viikko vierähti nopeasti ja Pertta pääsi jälleen treenaamaan pentukurssille. Nyt treenikentälle meneminen näytti jo reippaalta, eikä Pertta enää haikaillut Käpy-siskonsa perään, vaan tervehti kurssikavereitaan pienellä hännän huiskautuksella. Dobermannin kuononpäätäkin hieman haisteltiin.
Kentällä sivulle meno sujui yllättävän hyvin, vaikka hommaa ei oltu ennätetty treenata lainkaan. Ohitusharjoitukset sujuivat periaatteessa myös hyvin, lukuunottamatta yhtä pientä juttua. Jostain syystä juuri siinä kohtaa, kun on toisen koiran ohitustilanne, Pertta saa ujouskohtauksen ja siirtyy taluttajan vasemmalta puolelta oikealle puolelle. Joka kerta. Sitten matka jatkuu taas vasemmalla puolella. Mutta kehitystä on tapahtunut ja Pertalle on tullut itseluottamusta roppakaupalla lisää.

Ninan kanssa puolestaan oli tuskainen iltalenkki. Neljä koiraa tuli vastaan, ja jokaisen koiran kohdalla Nina repesi. Totaalinen huuto-potku-raivari. Onneksi oma hermo piti, sillä niihin kohtauksiin olen kyllä tottunut. Nyt pitää vetää syvään henkeä ja luottaa vain siihen, että ensi kerralla mennään jälleen hyvin.

Nina The Tuuliwiiri

Hyttysenpuremia

Mieheni sanoi, että kokeilepas Kaijan selkää, se on ihan kupattu. Silittelin selkää ja tosiaankin, lyhyen turkin alta tuntui useita hyttysenpiston aiheuttamia paukamia. Huomasin kyllä mökillä ollessamme, että hyttyset olivat Kaijan ja Inkan kimpussa. Inka maastoutui hiekkaan, mutta Kaija halusi tutkia paikkoja ja oli alttiimpi hyttysenpistoille. En uskaltanut laittaa ihmisille tarkoitettua 'ohvia' suoraan koiran turkkiin, mutta otin omasta päästäni liinan, ja sidoin sen kaksi kulmaa Kaijan kaulan alle ja toiset kaksi kulmaa solmin mahan alle. Siihen suihkautin omaa perinteistä johnssonin kesätuoksuani ;). Verenimijät olivat kuitenkin jo ennättäneet tehdä hyökkäyksensä. Tänään latoin patteihin hieman hydrokortisonivoidetta. Eivät ne paukamat kovin paljon kutia, koska Kaija ei itseään rapsuttele. Nyt onkin etsinnässä koirien hyttyskarkoite. Yritin tutkia netistä vaihtoehtoja. En haluaisi mitään kamalaa myrkkyä koiriini laittaa. Hiljattain kiersi Facebookissa kuva koirasta, joka oli saanut todella rajun allergisen reaktion jostain uudesta punkinestopannasta.

Sydän kurkussa

Kaija säikäytti meidät kesken mökkitalkoiden. Poikani rupesi ihmettelemään, että mikäs Kaijalle tuli, kun näyttää yhtä äkkiä niin oudolta ja partakin oli vähän kuolassa ja selkä köyryssä. Nappasin Kaijan syliin ja totesin, että puoli päätä oli aivan turvoksissa. Oikeanpuoleinen silmä oli lähes muurautunut umpeen ja saman puolen poski ja huulet olivat todella paisuksissa. Kyykäärme!! Se oli ensimmäinen ajatus. Mistä tähän hätään eläinlääkäri? Sunnuntai-iltapäivä mökillä kaukana kotipaikkakunnalta. Mieheni soitti pikaisesti numerotiedusteluun ja kysyi päivystävän eläinlääkärin numeroa. Numero tuli tekstiviestinä nopeasti ja sitten soitto eläinlääkärille. Ensin puhelu meni vastaajaan, mutta saman tien eläinlääkäri soittikin jo takaisin. Tilanne selostettiin ja eläinlääkäri pyysi etsimään pistokohtaa päästä. Mistä kummasta sen sieltä löytää? Kaivelin partaa ja päätä, enkä löytänyt pienintäkään vihjettä siitä, oliko kyseessä käärme vai kenties joku pistävä pörriäinen. Eläinlääkäri kyseli vielä, näyttääkö koira kipeältä ja onko hengitysvaikeuksia. Erityisen kipeältä Kaija ei näyttänyt, mutta surkealta sitäkin enemmän. Parta oli märkä ja hiekkainen ja pää kuin Mike Tysonilla (lankoni kuvaus Kaijan olemuksesta). Eläinlääkäri epäili, että kyseessä on ampiaisen, mehiläisen tai kimalaisen pisto ja hänen mukaansa turvotus laskisi nopeasti. Jos tilanne huononee, niin häneen pitää ottaa heti yhteyttä. Siinä sitten talkooporukka ihmetteli pientä koiraa, joka makasi makuukopassansa ja hankasi päätänsä pehmusteisiin. Pistokohtaa kutitti. Koira vaikutti muuten pirteältä ja pikku hiljaa oma mieli rupesi rauhoittumaan. Se taisi olla sittenkin yksittäinen pörriäinen. Ehkä kimalainen, sillä siskoni sanoi, että kukkapenkin takana taitaa olla kimalaisten maapesä. Sinne yksi kimalainen oli lentänyt määrätietoisesti, aivan niin kuin olisi kotiinsa mennyt. Reilun puolen tunnin päästä turvotus alkoi selvästi laskea ja silmäkin näkyi jo paremmin. Ja ei mennyt kauaakaan, kun Kaija halusi jo ulos temmeltämään muun lauman kanssa.

Kaija pari tuntia pörriäisen piston jälkeen. Turvotus on jo lähes laskenut.

Työvoitto

Olipas päivä. Tänään oli Tuurin koiranäyttely ja kehään oli ilmoitettu ensimmäistä kertaa mieheni omistama ihana Nina. Nyt lähdettiin hakemaan jotain muuta näyttelytulosta kuin EVA tai HYL. Niitä meidän Ninalla oli tänä aamuna plakkarissa useampia perintönä entisestä elämästään. Nyt sitten räjäytettiin pankki, ainakin omasta mielestämme, sillä tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa palkitsi Ninaa sertin arvoisesti ja koska kanssakilpailijoita ei ollut, tuli saman tien ROP, eli rodun paras.

Se mikä tekee tästä meidän mielestämme kultaakin arvokkaamman on se, että kun Nina tuli meidän kotiin vuoden ikäisenä, vajaa kaksi vuotta sitten, ei kukaan voinut koskeakaan arkaan griffontyttöön. Nina antoi hammasta kaikille muille, paitsi aivan lähimmille ihmisilleen! Miltei kaksi vuotta ollaan treenattu ja opeteltu luottamaan ihmisiin. Luottamusta ei ole ihmiskunta saavuttanut vieläkään Ninan mielessä, mutta nykyään hampaat eivät naksahda enää niin helposti, vaan neiti osaa hillitä itsensä. Siitä osoituksena ROP voitto, jonka griffonkaunokainen ansaitsi tänään.

Uusi putki ja uusi turkki

Tänään onkin ollut erityisen hyvä päivä, yhtä pientä haveria lukunottamatta. Sain Kaijan trimmattua. Vain korvien sisäpuolet on vielä siistimättä. Tasasin korvakarvat saksilla ja nirhasin vahingossa korvanlehteen pienen pienen haavan. En tiedä missä vaiheessa se oli tullut, mutta pisara verta siinä oli. Putsasin korvanlehden ja jätin korvalehtien sisäpuolet vielä rauhaan.

Ja erityisen tyytyväinen olen tämän päivän ostokseeni, vaikka kukkaro keveni pelottavan paljon. Ostin kameraan hieman paremman putken. En mitään ammattilaislaatua, mutta minun käyttööni se on hyvä. Nyt tulee blogi täyttymään kuvista. :D

Huomenna Tuurin näyttelyyn.

Inka ja Kaija ennen trimmiä. Upouudella putkella äkkiseltään otettu testikuva.

Käpy on käpy

Kävystä näitä juttuja riittää... Tässä kolme pientä tapausta tältä päivältä, jotka kuvaavat pikkugriffonin luonnetta.

1) Olimme lähdössä kytöteille iltalenkille ja koirathan osaavat tulkita hyvin ihmisten aikeet. Lauma   päästettiin piha-aitaukseen ja siitä sitten alkoi karvanaamojen lastaus yksitellen autoon. Ensin laitettiin viisaat Anki ja Inka, jotka malttavat mielensä hyvin ja pysyvät autossa, vaikka ovet ovat auki. Sitten Kaija ja Pertta. Tässä vaiheessa kimpussani hyppi kaksi superpalloa, jotka ilmoittivat, että heitähän ei sitten jätetä. Mukaan tullaan vaikka väkisin. Jotenkin vielä sain napattua Ninan kainaloon ja pukkasin sen miehelleni, joka lastasi koiran autoon, mutta Käpy hääräsi niinkuin tuulimylly ja siihen ei vaan saanut otetta. Odottelin nauruni lomassa, että pentu oli minuun nähden suunnilleen oikeassa asennossa, ja kaappasin sen kyytiin. Siinäkin Käpy vielä sätkytti kuin vieteriukko ja yritys rynnätä ilmateitse autolle oli kova. (Oikeaoppisestihan meidän olisi pitänyt odottaa, että pentu rauhoittuu ja vasta sitten palkita se kyytiin nostamisella, mutta siinä tapauksessa me odotettaisiin vieläkin ja kytöreissu olisi jäänyt tekemättä.)

2) Kytöteillä koirilla oli hauskaa, kuten aina. Kuljime rauhallista peltotietä pitkin. Pennut vain säntäilivät välillä peltojen puolelle kuluttamaan ylimääräistä energiaa. Yhdellä säntäysreissulla Käpy jäi ojan väärälle puolelle, eikä päässytkään palaamaan tielle. Sehän ei Käpyä suuremmin haitannut vaan pieni peltokiitäjä tuli täyttä laukkaa tietä kohden ja hyppäsi kuin hirvi ojan yli.... eikun, hyppäsi suoraan päin ojan  törmää, niin että mätkäys vain kuului ja päätyi ojan pohjalle. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Vähän aikaa ojanpientareen puskat rytisivät, kun Käpy sinnitteli itsensä takaisin tielle.

3) Takaisin auton luona valmiina kotimatkalle. Kuuntelimme vielä hetken kiurujen laulua ja huikkasimme varoitusääntä päästävälle kuoville, että olemme jo palaamassa kotiin päin.  Sitten alkoi koirien pakkaus autoon. Avasimme auton takaluukun, jonne koirat nosteltiin yksitellen. Käpy ihmetteli, että mikäs ihmeen hissipalvelu on taas tarjolla, kun tuonne peräkonttiin pääsee kyllä hyppäämään ihan itsekin. Jälleen kerran Kävyn kylkiluita koeteltiin, sillä sekin hyppy päättyi noloon mahalaskuun luukun reunalle. Siitäkös pentu sisuuntui ja haki vain hieman kovemman vauhdin ja kunnon kenguruhyppy auton sisälle asti. Näittekös, sanoi Käpy!



Luontoreitin varrelta



Meidän missi treenaa

Pakkasin Kävyn autoon ja suuntasin jo toisen kerran näyttelytreeneihin. Ensimmäinen kerta olikin sellaista hulabaloota, että siinä oli naurussa pitelemistä. Käpy halusi olla kaikkien kaveri. Kun en päästänyt sitä ahdistelemaan muita koiria, niin se rupesi tiuskuttamaan ja komentelemaan. Onneksi se homma päätyi kuitenkin kuin itsestään, sillä ympärillä tapahtui koko ajan mielenkiintoisia asioita, eikä Käpy ennättänyt keskittyä komentamiseen. Harjoittelukehässä Käpy säntäili vauhdilla eteenpäin ja jojona taaksepäin, sillä edessä ja takana sipsutteli ihanan näköisiä kavereita. Välillä piti hyppiä kahdella jalalla ylöspäin, jos vaikka emännältä heruisi nakkia niin hienoista tanssikuvioista.

Onneksi tänään oli rauhallisempaa. Paikalle oli saapunut vain pieni terrieri ja hieman suurempi staffi. Harjoittelupaikalla oli runsaasti tilaa ja vaikka välillä tiivistettiinkin ryhmää, niin Käpy pystyi silti paremmin keskittymään hommaansa. Ravi sujui ilman pomppuja ja vaikka katse olikin koko ajan nakkikädessä, pysyi liike suorana ja ryhdikkäänä. Pöydälläkin oli kivaa olla puristeltavana, mutta hampaiden katsominen onnistui vain, jos sormet ja nakit olivat suussa yhtä aikaa. Kaiken kaikkiaan nakkeja napsahti palkaksi jo melkoinen läjä. Yhtä äkkiä alkoi kuulua se ääni, johon koiranomistaja ei ainakaan yöllä halua herätä. Yökkis, yökkis... Joo, sieltähän ne nakit pääsivät uudestaan päivänvaloon. Keskellä asfalttia kökötti melkoinen nakkikasa ja koko komeuden koristeena oli vihreitä heinänkorsia. Ei siitä sen enempää. Lopputreeni sujui suhteellisen mallikkaasti ja kotiin lähdettiin hyvillä mielin.




Hieman vanhempi kuva Käpysestä. Flikka on niin vikkelä, että julkaisukelpoisia kuvia on harvassa.



Pertta pentukurssilla

Hyttysiä, läps! Yritäpäs siinä sitten keskittyä pennun opettamiseen. Pentukurssille ilmoitettu Pertta ei kuitenkaan hyttysiä huomannut. Pikkuneiti oli enemmänkin huolissaan siitä, että sen tänttähääräsisko oli jätetty kotiin ja se joutui ihan itse kohtaamaan pentukurssin muut koirat. Tänään harjoittelimme kontaktia, paikalla oloa, sivulle menoa, seuraamista sekä luoksetuloa. Luoksetulo sujuu Pertalta erittäin mallikkaasti. Muista harjoituksista ei ole tällä kertaa mitään mainittavaa. Perttaa kiinnosti ennemminkin nurmikosta löytynyt ihana tuoksu. Sen päälle piti pissata ainakin 3 kertaa.

Paperipussi päässä näyttelykehään?

Tänään oli vuorossa pentujen trimmausta. Homman olin aloitellut jo reilu pari viikkoa sitten, mutta se jäi kesken ja siinä sivussa motivaatio katosi tyystin. Lisäksi olen varmaan maailman hitain trimmaaja, mikä ei suinkaan edistä asiaa yhtään. Vielä olisi trimaamatta päät ja posket ja korviakin pitäisi siistiä. Pentujen mielestä trimmaus on universumin tylsintä hommaa. Kuka sitä nyt jaksaa istua rauhassa tuntitolkulla, kun olisi niin paljon muutakin tekemistä. 10 minuuttia trimmauspöydällä on pentujen mielestä ehdoton maksimi. Homma pitäisi kuitenkin saada lähiaikoina valmiiksi. Olen ilmoittanut pennut pariin näyttelyyn ja luulenpa että joudun esittämään koirat paperipussi päässä, jos vien ne näyttelykehään tuon näköisenä. Jossain se raja menee minullakin, vaikka en kovin tarkka trimmistä olekaan.





Pertta puolitrimmissä. Kaunis uusi karva paljastuu vanhan pörröturkin alta.

 

Sadepäiviä ja kummituksia

Olimme ensimmäistä kertaa mökillä lumien sulamisen jälkeen. Sadetta riitti viikonlopun jokaiselle päivälle, mutta onneksi aurinkokin esittäytyi ainakin hetkeksi. Mökkielämä kuuden griffonin kanssa on sujunut mallikkaasti pikkuruisessa mökissä. Ulkona ollaan käyty aina sateen tauottua. Erityisen ihastuneita koirat olivat mökkirannan uuteen hiekkapiitsiin. Talven aikana rannalle ajettu hiekka on pehmeää ja siinä on mukava painia pohjalaiseen malliin.

Niin ja niistä kummituksista. Mieheni latasi kahvinkeittimen, laittoi kahvin valumaan ja tuli kanssamme ulos kylpytynnyriä pesemään. Kun palasimme koiralauman kanssa takaisin mökkiin, kahvi tuoksui. Ihanaa. Mutta mutta...kahvinkeittimen lasikannu oli tiskialtaassa tyhjänä, kahvia ei ollut missään. Normaali virhehän olisi unohtaa laittaa kannu paikalleen, jolloin kahvi tulvisi yli äyräidensä. Mutta niinkään ei ollut käynyt. Tarkastimme vielä, että kaikki oli tapahtunut teknisesti oikein. Täysi pannullinen kahvia oli kuitenkin kadonnut ja lasikannu nökötti surullisen tyhjänä tiskialtaassa. Kummitusko sen kahvin vei?



Hiekassa on niin kiva ottaa spurtteja.




Anki, Käpy ja Nina tutkimusretkellä.

 



Käpy pysähtyi toviksi haistelemaan järveltä puhaltavaa tuulta.