Kehitystä ja takapakkia

Viikko vierähti nopeasti ja Pertta pääsi jälleen treenaamaan pentukurssille. Nyt treenikentälle meneminen näytti jo reippaalta, eikä Pertta enää haikaillut Käpy-siskonsa perään, vaan tervehti kurssikavereitaan pienellä hännän huiskautuksella. Dobermannin kuononpäätäkin hieman haisteltiin.
Kentällä sivulle meno sujui yllättävän hyvin, vaikka hommaa ei oltu ennätetty treenata lainkaan. Ohitusharjoitukset sujuivat periaatteessa myös hyvin, lukuunottamatta yhtä pientä juttua. Jostain syystä juuri siinä kohtaa, kun on toisen koiran ohitustilanne, Pertta saa ujouskohtauksen ja siirtyy taluttajan vasemmalta puolelta oikealle puolelle. Joka kerta. Sitten matka jatkuu taas vasemmalla puolella. Mutta kehitystä on tapahtunut ja Pertalle on tullut itseluottamusta roppakaupalla lisää.

Ninan kanssa puolestaan oli tuskainen iltalenkki. Neljä koiraa tuli vastaan, ja jokaisen koiran kohdalla Nina repesi. Totaalinen huuto-potku-raivari. Onneksi oma hermo piti, sillä niihin kohtauksiin olen kyllä tottunut. Nyt pitää vetää syvään henkeä ja luottaa vain siihen, että ensi kerralla mennään jälleen hyvin.

Nina The Tuuliwiiri