Naks - Nakki

Nina on tullut perheeseemme vuoden ikäisenä. Ninan koko tarinaa en itsekään tunne kovin hyvin, mutta meille tullessamme nuori griffoni oli aggresiivinen vieraita kohtaan. Aggressiivisuus kohdistui kaikkiin vieraisiin ihmisiin ja koiriin. Tarinoin jossain välissä Ninan ensimmäisistä päivistä perheessämme, mutta nyt asiaa koiran koulutuksesta. Tämän jutun päähenkilö on siis pelkoaggressiivinen Nina.

Nina ei osannut kulkea hihnassa meille tullessaan. Tietämättömänä tästä tein sen ensimmäisen virheen ja otin Ninan mukaan koiralenkeille muun lauman mukana. Nina kyllä kulki tiiviisti muiden koirien joukossa hihnaan kytkettynä, mutta vieraiden koirien tullessa vastaan Nina sai valtavia rähinäkohtauksia ja tempoi hihnassa. Hyökkäys on paras puolustus, ajatteli Nina. Hihnaan kytkettynä hyökkäys tietenkään onnistunut, joten sijaistoimintona Nina puri lähimpänä olevaa koiraa, eli jotain oman uuden laumansa jäsentä. Siihen loppui yhteiset hihnalenkit ja muutettiin strategiaa.

Ninan kanssa lähdettiin yksinkävelylle. Taskut oli ladattu nakeilla, jotta voisin palkita koiraa hyvästä käytöksestä. Aluksi homma näytti toimivan hyvin. Koira kulki tiiviisti rinnalla, eikä poikennut edes nuuhkimaan ojanpiennarta. Pari ensimmäistä kävelylenkkiä meni suhteellisen hyvin. Vastaamme ei tullut yhtään koiraa, ja ihmiset kävelivät ohitse. Ongelmat alkoivat, kun joku ihminen pysähtyi kyselemään kuulumisia. Voi apua, minkä metelin Nina nosti. Sillä ei ollut mitään rajaa. En ollut tottunut sellaiseen raivoamiseen ja olin aivan äimän käkenä. Mitäs nyt tehdään? Ajattelin, jatkaa namipalkka-linjalla. Ohitustilanteissa laitan koiran käskyn alle. Siinä minun suuri suunnitelmani. Kotona opeteltiin istu-komentoa ja sen tuntuikin olevan jokseekin hyvin hallussa.  Kun joku tulisi vastaan, niin siirryttäisiin kauas tien pientareelle ja istuttaisiin. Hyvästä käytöksestä nakki ja huonoa ei huomioitaisi lainkaan. Näillä eväillä mentiin seuraavat kolme kuukautta. Joskus homma toimi sen verran, että sain sujautettua kahden sekunnin hiljaa olosta nakin koiran suuhun, mutta palkkaustilanteita tuli tosi vähän. Loppujen lopuksi en tiedä palkkasinko haukkumisesta vai hiljaa olosta. Tuskin koira ainakaan sitä tiesi. Ajattelin kyllä niinkin, että jos Nina saa nakkia, kun vieras koira tai ihminen on lähistöllä, niin se alkaa yhdistämään ajatuksissaan, että vieras koira tietää aina nakin saamista ja sehän on hyvä asia. Näillä ajatuksilla jatkoin treenejämme.

Tuli Ninan rokotusten aika ja kävin eläinlääkärin pakeilla. Eläinlääkäri oli vanhan koulukunnan koirakouluttaja ja kerroinkin ongelmistamme hänelle. Eläinlääkäri kehoitti minua unohtamaan palkkauksen ja totesi koiran olevan huomionkipeä, dominanssiagresiivinen. Nyt piti vain olla huomioimatta koiraa ja kulkea reippaasti eteenpäin koiran räyhäämisestä huolimatta. Ei oikein sopinut tyyliini, mutta jotenkin haksahdin kokeilemaan eläinlääkärin reseptiä ongelmaan. Sitten sitä mentiin lenkillä hullu koira hihnan päässä. Reippaasti vain kohteen ohitse ja pieni räyhäävä griffoni roikkui narun päässä. Koska tilanne ei neljän kuukauden harjoittelun jälkeen edelleenkään parantunut, osallistuin vielä koirien kaupunkikävelylle. Siellä ohjaajana oli myöskin vanhan koulukunnan koirakouluttaja. Kuri se koiralla olla pitää. Ohitustilanteisiin lisättiin pieni nykäisy hihnasta, tarkoituksena kiinnittää koiran huomio hihnan toiseen päähään. Siinä sitten nypittiin hihnasta ja kuljetettiin räyhäävää koiraa. Pikku hiljaa Nina alkoikin kulkea paremmin ja paremmin yhteisillä kaupunkilenkeillä. Mutta kotikulmilla homma ei edelleenkään toiminut. Nypin hihnasta saamieni oppien mukaisesti ja yritin saada koiran "kuriin". Kuulostaako kivalta? Ei minunkaan mielestäni. Ehkä nypin hellämielisyyttäni liian hiljaa, mutta joka tapauksessa näin jälkikäteen kokeiluni hävettää todella paljon. Miksen vaan luottanut omaan tyyliini. Kuuntelin liikaa muiden mielipiteitä ja ajattelin olevani itse väärällä tiellä, koska namipalkkaukseni ei ollut toiminut.

Kun reilun vuoden verran oli kokeiltu kaikenlaisia konsteja otin naksuttimen käteeni. Tuo pieni esine tulisi olemaan minulle ja Ninalle vielä todella tärkeä. Kontakti. Se oli ainoa mitä halusin, en räyhäämisen lopettamista, ainoastaan kunnon kontaktin. Lopullisena ajatuksena tietenkin, että koira on kontaktissa, eikä räyhää. En kuuntelisi enää kenenkään neuvoja vaan toimisin, kuten itsestä parhaimmalta tuntuu. Kotona tehtiin kuivaharjoittelua. Naks ja nakki, naks ja nakki.... Viikon verran harjoiteltiin pelkästään naksuttimen ääntä. Sitten kontaktin harjoittelu. Kun koira katsoi silmiin, niin siitä seurasi "naks" ja palkkaus. Tätä harjoiteltiin seuraava viikko. Sen jälkeen otin naksuttimen mukaan lenkille. Kun koira vilkaisi lenkillä silmiin niin taas toistui klikkerin ääni ja namipala koiralle. Näin mentiin. Välttelin vastaantulijoita, mutta jos niitä tuli yllättäen vastaan, siirryin vain sivuun ja annoin Ninan räyhätä. Melko pian Nina oppi, että kannattaa katsella silmiin. Aina sieltä tulee tuo metallinen ääni ja namipala perään. Pikku hiljaa vaadin koiralta enemmän ja naksahdus tuli vain, jos koira oli vasemmalla puolellani ja katsoi silmiin. Eli seuraa-komennossa. Käskyä asialle ei ollut, vain liike. Homma vahvistui ja vahvistui. Sitten liikkestä pysähdys. Nina jäi usein ihmettelemään että miksi nyt pysähdyttiin ja istahti viereeni. Istumista oli helppo vahvistaa naksulla. Tulee muistaa, että istumista oli harjoiteltu jo aiemminkin, joten vanhat opitut asiat yhdistyivät vaan uuteen palkkaustapaan. Näin ollaan menty tähän päivään asti. Mihin ollaan päästy?

Aikaisemmin Nina huusi kaikki ihmiset ja kaikki koirat, niin että talutushihna oli tempomisesta suorana ja pelkäsin koiran taittavan niskansa, kun hyökkäys päätyi hihnan kiristymiseen äärimmilleen. Nyt Nina hakee jatkuvasti kontaktia, osaa seuraamisen, sivulle tulon ja istu-komennon. Koira on ehdollistunut naksuttimeen. Ohitamme ihmiset tyylikkäässä kontaktissa ilman räyhäämistä. Koirien ohitus ei vielä onnistu, mutta annamme sen sijaan muiden koirien ohittaa meidät. Siirryn Ninan kanssa hieman pientareelle ja Nina istuu edessäni. Katsekontakti - klik - nakki. Tämä onnistuu nykyään lähes joka kerta. Eilen Nina istui pientareella katsekontaktissa, kun kaksi haukkuvaa spanielia kulki ohitse. Vain kerran Nina ajatteli lähtevänsä hyökkäykseen, mutta osaan jo ennakoida käytöksen ja sain koiran huomion takaisin. Ja mitä koira sai palkaksi annetusta huomiosta? Naks ja herkkulihapulla.

Naksutinkoulutus on ollut hidasta hommaa, mutta toimivin ratkaisu meidän tilanteessa. Olen miettinyt olisiko minulla ollut nopeampaa ratkaisua asiaan. Ehkä olisi. Koiran alistaminen pelottelulla. Pelottelun olisi pitänyt olla niin rajua, että koira olisi pelännyt minua vielä enemmän kuin vastaantulevia vieraita ihmisiä ja koiria. Siihen minulta olisi vaadittu jo huipputaitoja.

Taikakalu.

Tarkassa syynissä

Tänään oli Jyväskylän ryhmänäyttely, joka oli samalla ulkomuototuomareiden koulutusnäyttely. Alunperin olin ollut siinä luulossa, että griffonit eivät kuulu koulutettaviin rotuihin, mutta todellisuus oli toinen. Varsinaisen tuomarin lisäksi griffoneita syynäsivät myös "tuomari-oppilaat", jotka saivat samalla opastusta rodun arvioimiseen.

Käpy pääsi kunnon syväluotaukseen, kun neljä tuomarinaista tutki tarkasti sen leuan leveyttä, pituutta  ja kaarevuutta, turkin väriä,  runkoa ja liikkeitä. Tuomarointi kesti normaalia kauemmin ja lopullisesta arvioinnista muistui mieleeni muutamia vuosia sitten tapaamani griffoninomistajan kommentti, kun hän tuli arviointilapun kanssa kehästä sanoen: "Hon har alla fel som man kan ha" (Sillä on kaikki mahdolliset virheet, mitä voi olla). Nyt meillekin jäi tuomaroinnin jälkeen vähän hämmentynyt tunne.

15 months old. Nice dark eye. Good depth of lower jaw. Would like little more underjaw. Good upperarm, like a little more lay of shoulder. Good depth of chest. Moves close behind. Front action not her advantage. Moves ok in profile. She is little too long in body for me. Her movement and her body shape is not typical for breed. Colour is not clear or true for this breed.

JUH H

Mutta jotain hyvääkin jäi reissulta käteen. Sain jo hetken aikaa vaivanneen asian hoidetuksi. Kävyn rotu muutettiin bruxelloisista belgeksi. Rodun muuttaminen voitiin tehdä, koska Käpy oli täyttänyt jo 9 kk. Käpy menettää kaikki aiemmat näyttelytulokset, mutta eipä sillä suuria meriittejä vielä olekaan. Nyt odotellaan vain uutta rekkaria kennelliitosta.

"Joukkotarkastus"

Tästä kuvasta huomaa, että Käpy on mustempi kuin bruxellois

Itse tehdyt pannat

Kävyllä ja Pertalla on edelleen pentupannat käytössä. Ihan hyvät ne periaatteessa ovat, mutta pannan sulkeva muovinen lukko on todella jäykkä ja pantojen avaaminen ja sulkeminen vievät aikaa.  Ankilla, Inkalla ja Ninalla on puolikuristavat leveät pannat, ja ne olen todennut todella mukaviksi käytössä. Helppo sujauttaa pään läpi ja leveä panta ei pureudu koiran kaulaan, vaikka koira hieman vetäisikin. Nyt ajattelin tehdä itse pannat nuorimmaisille. Kävin kangaskaupassa ostamassa tarvikkeita: D-lenkkejä, nailonnauhaa sekä palan vanulevyä pannan pehmikkeeksi. Muistelin, että kotona olisi vanhoja kangaspaloja, jotta voisin harjoitella pantojen tekemistä. Valitettavasti kotoa löytyneiden kankaiden värit olivat hieman tylsiä, eivätkä lainkaan tyttömäisiä. Päädyinkin tekemään pannan sijoituskoira Pepelle, jonka pannasta tuli tummanruskea. Äijämäisyyttä ja vähän särmää pantaan toi keskelle neulottu keinonahkakaistale. Terranvärinen tyttökoiran panta sai koristeekseen itse virkatun pitsin. Pannasta tuli tosi prinsessa ja minun makuuni itse asiassa aivan kamala. :D  No, tehty mikä tehty. Sopii ehkä muotokielensä puolesta paremmin Pertalle kuin Kävylle. Vielä on D-lenkkejä jäljellä, joten pantoja syntyy varmasti myös jatkossa.

Pitsiä ja keinonahkaa pantojen somisteina.

Pentutrimmausta

Ihana Ulla tuli pentutrimmiin. Sannaa ja Ullaa oli ovella vastassa vain minä itse sekä rauhallinen Inka. Trimmaustuokiota ennakoiden muut koirat oli passitettu mökille viikonlopun viettoon. Inka tervehti tulokasta uteliaana, mutta hillitysti. Nuori pentu ujosteli aluksi ovensuussa, mutta rohkaistui pian tutkimaan paikkoja. Annoimme pennun kierrellä rauhassa ympäri taloa, jotta se tuntisi olonsa mahdollisimman turvalliseksi ja rauhalliseksi. Sitten pikkuinen nostettiin pöydälle.

Ullan turkki olikin hyvin irtoavaa ja vartalo-osan nyppimiseen ei mennyt kovinkaan pitkää aikaa. Myös jaloista karva lähti hyvin irti. Häntä oli Ullalle arka paikka. Sitä ei olisi saanut pikkuneidin mielestä nyppiä lainkaan. Otin kuitenkin hännästäkin hieman pitempiä villoja pois, mutta päätin, että häntää ei nypitä tällä kertaa enempää. Siistin vain hännänpään karvat lyhyemmiksi saksilla.

Viimeisenä nypin korvat ja pään. Ne veivät veivät hieman enemmän aikaa, mutta kärsivällisesti pentu jaksoi olla trimmauspöydällä. Otsalta karvat irtosivat lopulta niin hyvin, että päänahkakin tuli näkyviin. Sopivasti karvat kuitenkin ennättävät kasvaa ennen Ullan ensimmäistä näyttelykoitosta.

Kaiken kaikkiaan Ullan nyppiminen sujui mukavasti ja sopuisasti, vain muutaman kerran se pyrki pois trimmauspöydältä. Trimmauksen lomassa pentu taisi otta pienet päiväunetkin, sillä sen silmät painuivat välillä lupsahdellen kiinni. Pidimme myös monta taukoa, ja päästimme Ullan välillä jaloittelemaan ja ulkoilemaan takapihalle. Toivon, että pikku griffonille jäi hyvä kokemus ensimmäisestä trimmistään.

Ullasta tuli tosi nätti. Tai olihan se super-suloinen jo ennen trimmausta. <3

Ulla ennen trimmausta

Ulla ei halunnut enää poseerata uudella turkilla.

Ullan griffon-ilme. <3