Trimmaamisen vaikeus

Edelliseen karva-tarinaani luonnollisena jatkumona on tietenkin trimmaus. Homma joka pitää tehdä, mutta johon tällä emännällä ei oikein ole kunnollisia eväitä. Intoa kuitenkin olisi aika ajoin vaikka muille jakaisi.  Näyttelyalueella näkee niin kauniisti trimmattuja griffoneita, että meidän neidit näyttävät aivan metsäpeikoilta  niiden kaunistuksien ja komistuksien rinnalla. Eihän se trimmi tietenkään kaikkea näyttelykehässäkään  ratkaise, mutta nätisti trimmattu koira on tuomarinkin silmälle ilo.

Trimmauksen apuvälineitä on kokeiltu jos jonkinmoista. On käytetty liitujauhoa, erilaisia nyppimiskumeja, "tylsää" trimmausveitseä, hohkakiveä. Välillä on kokeiltu trimmata "luomuna" ilman mitään lisähärpäkkeitä. Coat Kingillä on kokeiltu saada vahvaa kaulusturkkia näyttelykuntoon ja viimeisin oston on "metal stone". Furminaattoria en ole vielä kokeillut, mutta silläkin saisi varmaan turkin väriä hieman puhdistettua. Niin, ja onhan sitä koneellakin tullut päristeltyä pyllykarvat lyhyeksi ja saksittua häntä, parta ja korvanlehtien kaaret muotoonsa.

Nettiä on selailtu välillä innokkaasti, jos sieltä löytyisi uusia nyppimistä helpottavia välineitä. Eiväthän ne välineet toki sitä työtä tee vaan se trimmaaja. Trimmaajalla pitää olla systmaattinen työtapa ja ehkä karvan verran enemmän luonnetta kuin trimmattavalla koiralla. Meillä trimmaajan luonne loppuu yleensä silloin, kun ruvetaan nyppimään pään seutua ja silmien yläpuolta ja korvien seutua. Ja näkeehän sen sitten koiristakin, että aina jäävät korvakarvat hapsottamaan ja silmien yläpuolella on kunnon kulmakarvat niinkuin snautserilla ikään. Ehkä jonain päivänä meidän tytöillä ei ole niin sankkoja kulmakarvoja kuin tänä päivänä.... :D

Pertta ja korvakarvat