Kohtauksen kourissa

Mikään keräämäni tieto griffoneista ja griffoneiden terveystiedoista ei koskaan valmistanut minua siihen, että yhdellä griffoneistani voisi olla epilepsia. Mutta näin se vaan on. Inka sai eilen elämänsä neljännen epilepsiakohtauksen.

Olen kirjoitellut aikaisemmista kohtauksista jo ennemminkin, mutta tässä vielä uusintana nekin.

Kaikki alkoi viime heinäkuun loppupäivinä, kun oli oikein helteinen päivä (varmaan kesän ainoa kunnon hellepäivä). Koirat olivat koko päivän sisällä varjossa ja kävivät ainoastaan ulkoaitauksessa tekemässä asioitaan ja myöhemmin illalla, ilman hieman viilennettyä teimme lyhyen pissalenkin. Ilta vaihtui yöksi. Koirat nukkuivat kuka missäkin, osa omissa peteissään ja osa viileällä lattialla. Pian puolenyön jälkeen alkoi kamala rähinä. Kaikki koirat olivat yhdessä sumpussa ja pitivät melkoista mekkalaa. Kompuroin sängystä hätiin ja selvittelin, kuka koirista oli pulassa. Inka seisoi pöydän alla ja läähätti erittäin voimakkaasti. Ajattelin, että kyseessä oli lämpöhalvaus ja kiikutin koiran nopeasti kylpyhuoneeseen ja päästin pesuvatiin haaleaa vettä ja laskin Inkan sinne istumaan. Inka tuijotti minua lasittunein silmin ja läähätys jatkui hieman normaalimpana. Kylpyhuoneen laattalattia oli myös viileä, joten nostin koiran hetken päästä siihen makoilemaan ja kuivasin koiran pyyhkeellä ja jätin märän pyyhkeen koiran niskaan.  Huomasin myös Inkan parran olevan märkä. Siivosin senkin. Loppuyön tarkkailin koiran vointia edelleen siinä uskossa, että kyseessä oli lämpöhalvaus. Inka nukkui koko yön kuin tukki ja oli aamulla aivan normaali.

Heti seuraavana päivänä tuli Inkalle uusi kohtaus ja totuus iski vasten kasvojani. Inka makasi sohvalla ja kuorsasi hieman, niinkuin usein nukkuessaan. Yhtäkkiä kuorsaus lakkasi ja se alkoi rapsuttaa itseään takajalalla kyljestä. Ajattelin, että kylläpäs sitä nyt rapsututtaa, kun huomasin, että Inkan hengitys oli pysähtynyt ja silmät seisoivat päässä, vain jalka potki kylkeä. Kouristus paheni saman tien ja koko koira alkoi krampata. Onneksi hengitys alkoi toimia, vaikkakin tällä kertaa voimakkaana ja nopeana läähätyksenä. Siinä vaiheessa muut koirat huomasivat tilanteen ja olivat petoina paikalla. Kaappasin Inkan nopeasti syliini ja pidin sitä siinä loppukohtauksen ajan. Koira oli kuin jännittynyt nuoli, pää taaksepäin taipuneena. Koko kohtaus kesti alle minuutin, mutta se tuntui iäisyydeltä. Vein Inkan jälleen kylpyhuoneeseen, ovien taakse, muilta koirilta piiloon ja samalla sain siivottua vaahdot koiran parrasta. Siellä istuimme toisiamme tuijottaen, molemmat aivan yhtä järkyttyneinä tilanteesta. Seuraavana päivänä soitin ajan eläinlääkärille ja saimme sen reilun viikon päähän.

Inkalle viritettiin pentuaitaus olotilaksi, sillä pelkäsin muiden koirien vahingoittavan sitä, mikäli en ole paikalla kohtauksen sattuessa. Ei mennyt kuin viikko, kun kohtaus tuli taas. Inka oli pentuaitauksessaan yöunilla, kun muut koirat jälleen aloittivat rähinän. Tiesin heti, mistä oli kyse. Se kohtaus kesti myös minuutin verran. Odottelin eläinlääkärin aikaa pian tulevaksi uuden kohtauksen pelossa.

Eläinlääkäri otti verikokeet ja sulki tutkimuksilla muut sairaudet pois. Lääkkeet epilepsiaan saimme saman tien. Mietimme yhdessä myös, voisiko esimerkiksi syringomyelia aiheuttaa epileptisiä oireita. Kasvattajaankin otin pikaisesti yhteyttä, mutta hänkään ei pystynyt sanomaan, olisiko kyseessä periytyvä epilepsia ja kuka Inkan suvusta sitä voisi kantaa.

Epilepsialääkitys toimi hyvin ja kohtauksia ei enää tullut. Inkan suojana ollut pentuaitaus purettiin, koska se oli hankala ja ruma kaluste olohuoneessa. Inka pääsi viettämään aikaa makuuhuoneeseen portin taakse. Sieltä sillä oli näkyvyys muihin koiriin, mutta se oli silti suojassa mikäli kohtaus yllättäisi.

Jostakin kumman syystä rupesin eilen huolehtimaan koiraportin toimivuudesta, se tuntui avautuvan helposti, mikäli sitä vain tönäisi hieman voimakkaammin. Ajattelin, että muut koirat saattaisivat saada sen auki rynnätessään portille. Portin sulkijasalpa oli jo vanha ja kulunut käytössä. Onneksi mieheni keksi, että portin voi lukita kääntämällä salpaa toiseen suuntaan, ja lukitus tuntui tosi tukevalta ja hyvältä ja se huoli portin avautumisestä työntämällä oli poissa. Olin pannut merkille, että Inka makasi päivän aikana mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Keskellä kulkuväyliä, paljaalla lattialla jne. Se ei ollut Inkan tapaista. Tämäkin varmaan sai minut alitajuisesti laittamaan Inkan tavallista aikaisemmin makuuhuoneen puolelle, portin taakse yöpuulle. Inka ennätti olla portin takana vain varttitunnin ajan, kun kauhea meteli sai meidät ihmiset säntäämään makuuhuoneeseen päin. Inkalla oli kohtaus päällä. Saman näköinen kuin aikaisemminkin. Oikea takajalka oli voimakkaasti taipuneena kylkeä kohti ja koko koira kramppasi.. Suljin makuuhuoneen oven, jotta muiden koirien haukkuminen ei pelottaisi Inkaa. En tiedä, ymmärsikö se siinä vaiheessa pelätä vai oliko se ihan muissa maailmoissa, niin kuin näytti. Pahin kohtaus meni jälleen noin minuutissa ohi ja  koira oli sen jälkeen aivan toisessa maailmassa. Se katseli minua kuin vierasta, mutta kun juttelin sille, se alkoi pyrkiä syliini. Kävely ei kuitenkaan onnistunut, vaan se horjahteli kuin osittain halvaantuneena. Istuin Inka sylissä lattialla ja odottelin rauhassa, että se alkaisi pikku hiljaa palautua toimintakykyisemmäksi.

Kohtauksen jälkeen kävimme kaikki nukkumaan. Mietien yöllä vielä pitkään, miksi kohtaus mahtoi tulla juuri nyt. Lääkityshän oli toiminut ihan hyvin. Samalla mietin, olinko tehnyt virheen ilmoittaessani Inkan tämän vuoden Open Showhun. Inka kyllä tykkää näyttelykehässä olemisesta eikä ole kova stressaamaan, mutta silti. Sitten muistin myös erään keskustelun, jonka olin käynyt tuttavani kanssa liittyen Inkan epilepsiaan. Hän sanoi, että epilepsiakohtaukset saattavat tulla herkemmin koiran kiima-aikana. Ja Inkan juoksu on juuri parhaassa vauhdissaan ( n. 12 kiimapäivä). Se mahtoi laukaista tämän kohtauksen. Nyt laitan vakavaan harkintaan Inkan steriloinnin. Ja haaveena olisi viedä koira myös MRI-kuvaukseen.

Inka on ollut tänään hyvin aktiivinen touhottaja.