Mustikkasuut

Viime viikonloppu vietettiin mökillä auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Ensimmäisen kerran sää oli suosiollinen ja oli kesäisen lämmintä. Aamukasteesta ja kellertävistä puiden lehdistä oli kuitenkin havaittavissa, että syksy on kovaa vauhtia saapumassa.

Sunnuntaina lähdettiin porukalla tutkimaan tarkemmin mökin lähimetsiä, josko niistä löytyisi syksyn satoa, sieniä tai mustikoita. Ensimmäinen reissu oli saaliin suhteen turha, mutta koirille löytyi oivallinen metsätie iltalenkkejä varten. Toisen metsätien varsi tarjosi meille jo mustikoitakin. Kiipesimme pientä rinnettä ylöspäin ja koirat kapusivat kintereillä. Kun mustikan poimiminen alkoi, niin..., noh, eihän siitä oikeastaan mitään tullut. Kuusi griffonia pyöri koko ajan ympärillä ja yritti napata poimimani mustikat kädestä suuhunsa. Aina kun pudotin mustikat pieneen astiaan, niin vähintään kaksi päätä kävi kurkkaamassa, että mitäs hyvää sinne laitettiin. Nopemmat ennättivät siepata sieltäkin pari mustikkaa. Tiesin Inkan olevan hyvinkin ahne herkuille, joten näytin sille, että siinä varvussahan niitä mustikoita on, senkun pistelet suuhusi. Ja Inkahan pisteli. Se etsi parhaimman mustikkamättään ja nyppi mustikan toisensa perään suuhunsa. Muut koirat eivät kikkaa hoksanneet vaan jatkoivat häiriköintiä. Sanoisin, että jokaiseen suuhun työnsin arviolta toistakymmentä mustikkaa. Pienet punaiset kielet olivat muuttuneet sinisiksi.

Mustikkasuiden kanssa en toista kertaa lähde marjametsään. Jos haluan, että sankoon jää jotain pakastimeen pistettävää, niin jätän koirat suosiolla kotiin.

Käpy mutusteli mustikoita mättäällä istuen.